Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

FBI ratsasi Trumpin asianajajan toimiston New Yorkissa – Trump: Häväistys

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on ratsannut presidentti Donald Trumpin henkilökohtaisen asianajajan Michael Cohenin toimiston New Yorkissa. Tiedon maanantaina paikallista aikaa tehdystä ratsiasta vahvisti Cohenin oma asianajaja Stephen Ryan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Amerikkalaismedian tietojen mukaan muun muassa pornotähdelle maksamiseen liittyvät asiakirjat takavarikoitiin ratsiassa. Cohen on myöntänyt maksaneensa pornotähti Stormy Danielsille eli Stephanie Cliffordille. Cliffordin mukaan hänelle maksettiin, jotta hän vaikenisi julkisuudessa väittämästään seksisuhteesta Trumpin kanssa.

Cohenin asianajaja Ryan on puolestaan sanonut, että ratsiassa takavarikoitiin Cohenin ja tämän asiakkaiden väliseen yhteydenpitoon liittyvää materiaalia. Hänen mukaansa ratsia tehtiin FBI:n Venäjä-tutkintaa johtavan erikoissyyttäjä Robert Muellerin pyynnöstä.

Ryan kritisoi voimakkaasti etsintäluvan myöntämistä. Hänen mukaansa sen myöntäminen oli täysin sopimatonta ja tarpeetonta. Trump puolestaan reagoi myöhemmin ratsiaan kutsumalla sitä häväistykseksi. Hänen mukaansa koko tutkinta alkaa käydä naurettavaksi.

– Tämä on kaikkein puolueellisin ryhmä. Näillä ihmisillä on pahimmat eturistiriidat, joita olen koskaan nähnyt, presidentti sanoi.

Kysyttäessä haluaako hän erottaa Muellerin, Trump vastasi monien ihmisten sanoneen hänelle, että hänen pitäisi erottaa Mueller.

Muellerin johtamassa Venäjä-tutkinnassa selvitetään Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin ja sitä, juonitteliko Venäjä Trumpin kampanjakoneiston kanssa vaalien aikana.

Lisää aiheesta

Lähde: Cohenia tutkitaan mahdollisesta kampanjarahoitukseen liittyvistä rikkomuksista.

Washington Postin lähteen mukaan Coheniin kohdistuva tutkinta liittyy muun muassa mahdolliseen pankkipetokseen ja kampanjarahoitukseen liittyviin rikkomuksiin.

Lehden toisen lähteen mukaan FBI ratsasi maanantaina Cohenin toimiston lisäksi myös hänen kotinsa sekä hotellihuoneensa.

Ratsian yhteydessä viranomaiset veivät myös Cohenin tietokoneen, puhelimen sekä Cohenin henkilökohtaisia taloustietoja sisältäviä materiaaleja, lehti kertoo.

Trump kiisti tienneensä Stormy Danielsin vaitiolokorvauksesta.

Trump kommentoi viime viikolla Stormy Daniels -tilannetta. Hän kiisti tienneensä, että Cliffordille maksettiin vaalikampanjan aikana vaitiolosta. Ennen tätä Trump ei ollut kommentoinut asiaa.

Cohen on sanonut, ettei Trump tiennyt asiasta eikä maksanut rahoja hänelle takaisin.

Cliffordin mukaan hän sai 130 000 dollaria siitä hyvästä, ettei hän puhunut julkisuudessa väittämästään seksisuhteesta Trumpin kanssa, kun tämä pyrki presidentiksi.

Cohen työskenteli aiemmin Trump Organizationille, mutta jätti firman Trumpin virkaanastujaisten aikoihin, kertoo Washington Post. Siitä lähtien hän on työskennellyt presidentin henkilökohtaisena asianajajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE