Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

FBI:n ex-johtaja Comey: “Uskon, että sain potkut Venäjä-tutkimusten vuoksi”

FBI:n entinen johtaja James Comey todistaa parhaillaan Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitealle.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n entinen johtaja James Comey koki presidentti Donald Trumpin vaatineen häneltä uskollisuutta vastineeksi siitä, että hän saisi jatkaa FBI:n johdossa.

Comey kertoi asiasta torstaina todistaessaan muun muassa Trumpin painostusyrityksistä senaatin tiedustelukomitealle.

Komitea grillasi Comeyta runsaat kaksi ja puoli tuntia ennen kuin kuuleminen siirrettiin suljettujen ovien taakse. Comey kieltäytyi lukuisia kertoja vastaamasta tutkintaa koskeviin kysymyksiin julkisesti.

Kuulustelun aikana Comey kertoi useaan kertaan Trumpin valehdelleen julkisuudessa. Tämän Valkoisen talon tiedottaja kiisti heti tuoreeltaan.

Comey kertoi myös alkaneensa kirjoittaa muistiinpanoja tapaamisistaan Trumpin kanssa osin siksi, että pelkäsi Trumpin valehtelevan tapaamisista. Edellisten presidenttien kanssa hän ei ollut kokenut muistiinpanojen tekemistä tarpeelliseksi.

Trump erotti Comeyn viime kuussa. Comey syytti kuulemisessa Trumpin hallintoa hänen häpäisemisestään potkuilla.

– Hallinto halusi häpäistä minut ja mikä pahinta FBI:n sanomalla, että poliisi on sekasorrossa, huonosti johdettu ja että työntekijät ovat menettäneet luottamuksen johtoon. Se oli kaikki puhdasta valhetta, Comey sanoi.

Lisää aiheesta

Comey kertoi kuulustelussa uskovansa, että Trump antoi hänelle potkut, koska halusi vaikuttaa FBI:n tutkintaan lähipiirinsä Venäjä-kytköksistä. Comey vakuutti useaan otteeseen, että hän ei ole korvaamaton ja että tutkinta jatkuu entisellään Robert Muellerin johdolla.

Se oli kaikki puhdasta valhetta.

Comey ei kuitenkaan suostunut ottamaan kantaa siihen, yrittikö Trump estää FBI:n tutkintaa.

– Sen päättäminen on senaatin tiedustelukomitean tehtävä.

Jos Trumpin todettaisiin syyllistyneen tutkinnan estämiseen, se olisi peruste hänen viraltapanolleen.

Tiedustelukomitea julkisti jo keskiviikkona Comeyn todistuksen, jonka mukaan Trump oli vaatinut häneltä uskollisuutta. Todistuksen mukaan Trump oli vaatinut häntä myös lopettamaan Trumpin entisen turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin Venäjä-kytkösten tutkinnan.

– Toivottavasti löydät tavan antaa tämän olla, päästää Flynn menemään. Hän on hyvä tyyppi, Trump oli sanonut Comeyn mukaan.

Comey kertoi torstaina kokeneensa Trumpin kehotuksen käskyksi, vaikkei se sananmukaisesti sellainen ollutkaan.

Etenkin republikaanisenaattorit ihmettelivät kuulustelussa, miksei Comey sanonut Trumpille tuolloin suoraan, että tutkintaan puuttuminen on asiatonta.

Comey sanoi olleensa niin pöllämystynyt Trumpin kehotuksesta, ettei ollut kyennyt siihen.

Luoja, toivon todella että nauhoja on olemassa.

Comeyn mukaan FBI:llä on jatkuvasti meneillään kymmeniätuhansia tutkintoja, mutta Trump ei koskaan kysynyt mitään mistään muusta tutkinnasta eikä yrittänyt puuttua niihin.

Comey kertoi komitealle toivovansa, että hänen keskustelunsa presidentti Trumpin kanssa todella nauhoitettiin kuten presidentti Twitterissä aiemmin antoi ymmärtää.

– Luoja, toivon todella että nauhoja on olemassa, Comey sanoi.

Comey kertoi komitealle myös, että hän pyysi ystäväänsä vuotamaan Trump-tapaamisesta tekemänsä muistiinpanot medialle nopeuttaakseen erikoistutkijan nimittämistä Venäjä-tutkintaan.

Juttua on täydennetty klo 20:46.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE