Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

”Feminismi tulee Suomenkin politiikkaan” – Ruotsin Schyman on siitä vuorenvarma

Feministeistä tulee uusia vihreitä, Ruotsin feministisen puolueen puheenjohtaja Gurdrun Schyman povaa.

Sukupuolesta tulee myös Suomessa merkittävä poliittinen kysymys, Ruotsin feministisen puolueen johtaja Gudrun Schyman ennustaa. Suomessa vieraillut Schyman sanoo, että Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä.

Demokraatti.fi/STT

– Se on ajan kysymys. Nämä kysymykset nousevat kaikkialla poliittisella asialistalla korkeammalle, Schyman sanoo.

Hänen mukaansa politiikka muuttuu samalla tavalla kuin eurooppalaisten vihreiden puolueiden syntyessä. Ennen vihreitä puolueita ympäristökysymykset eivät juuri kiinnostaneet perinteisiä suuria puolueita, mutta uusien puolueiden nousu pakotti vanhat puolueet ympäristökysymysten äärelle.

– Samalla tavalla tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksistä tulee uusi poliittinen ulottuvuus, Schyman arvioi.

Schymanin mukaan uudet aiheet houkuttelevat uusia ihmisiä mukaan poliittiseen päätöksentekoon.

Moderni feminismi on vastaus kaikelle syrjinnälle.

Feministinen aloite ei ylittänyt äänikynnystä Ruotsin syksyn valtiopäivävaaleissa. Viime toukokuun eurovaaleissa puolue sai yhden edustajan EU-parlamenttiin.

– Saimme monet puolueet nostamaan meille tärkeitä kysymyksiä heidän poliittiselle asialistalleen, Schyman arvioi valtiopäivävaaleja.

Ideologiset vastakohdat

Ruotsin valtiopäivävaalien suurin voittaja oli kuitenkin ruotsidemokraatit. Schymanin mukaan väittely kansallisvaltion ja sääntöjen puolustajien sekä ihmisoikeuksien puolustajien välillä tuli vaaleissa hyvin selville.

– Se oli vaalien tärkein aihe, ruotsidemokraatit toisella puolella ja feministinen aloite vastassa.

Konservatiiviset nationalistiset puolueet ovat menestyneet ympäri Eurooppaa. Schymanin mukaan juuri nationalismi ja feminismi ovat vastakkaiset ideologiat, sillä naisten syrjintä kulkee yhdessä rasismin ja homofobian kanssa. Hän näkee modernin feminismin vastauksena kaikelle syrjinnälle.

– Tämä tekee siitä niin kiinnostavaa. Monet näkevät yhteiskunnan monimutkaisuuden ja erilaiset valtakysymykset, Schyman sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE