Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Feministisen puolueen puheenjohtaja vaihtuu

Feminististä puoluetta sen perustamisesta asti johtanut Katju Aro ei asetu ehdolle jatkokaudelle Feministisen puolueen puoluekokouksessa Turussa syyskuussa.

Demokraatti

Demokraatti

Tiedotteen mukaan päätös on tehty jo vuosi sitten ja ollut puoluehallituksen tiedossa siitä asti.

Aro kertoo päätökseen vaikuttaneen sekä halun tehdä tilaa uusille kasvoille että perhesyyt.

– Feministinen puolue on varmasti ollut elämäni tärkein projekti. On ollut kunnia johtaa puolueen kasvua ensimmäisestä orastavasta ideasta varteenotettavaksi vaikuttajaksi sen ensimmäisen viiden vuoden ajan. Olen saanut jättää jälkeni feminismin historiaan ja se on enemmän kuin olisin voinut toivoa, Aro kertoo luopumispäätöksestä kertovassa blogikirjoituksessaan.

Aro pitää puheenjohtajavaihdosta tärkeänä myös siksi, että puolueen ei ole hyvä henkilöityä yhteen ihmiseen.

Aron kausi Helsingin kaupunginvaltuutettuna päättyy kesäkuun lopussa.

Puolue perustettiin kesäkuussa 2016, jolloin Katju Aro tuli valituksi yhdeksi Feministisen puolueen kolmesta puheenjohtajasta yhdessä Katriina Rosavaaran ja Warda Ahmedin kanssa.

Puheenjohtajamalli tyrmättiin patentti- ja rekisterihallituksessa ja vuodesta 2017 Aro on ollut puolueen ainoa puheenjohtaja.

Feministisen puolueen uusi puheenjohtaja sekä puoluehallitus seuraavalle kaksivuotiskaudelle valitaan 5.–6.9.2021 Turussa järjestettävässä puoluekokouksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE