Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Feministit hakevat tänään puoluerekisteriin

Feministinen puolue kertoo tiedotteessa keränneensä 5 000 kannattajakorttia. Puolueyhdistys jättää hakemuksen puolueeksi rekisteröitymisestä tänään ja julkaisee samalla ensimmäisen poliittisen ohjelmansa.
Feministisen puolue perustettiin viime kesänä. Puolueen edustaja on aiemmin kertonut, että puolue tähtää ensi kevään kunnallisvaaleihin, sen jälkeen eduskuntaan.

Poliittisen ohjelman läpileikkaavia periaatteita ovat syrjimättömyys, hyvinvointi ja inhimillinen turvallisuus.

– Naisten ja eri vähemmistöjen asema nähdään monissa puolueissa erilliskysymyksenä, jota edistetään kun ehditään ja kun siihen katsotaan olevan varaa. Poliittisten päätösten vaikutukset kohdistuvat kuitenkin usein juuri näihin ryhmiin. Esimerkiksi talouskuripolitiikka on osunut erityisen rankasti naisiin, vammaisiin ja siirtolaisiin, puolueen puheenjohtaja Katju Aro toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE