Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Festivaaliarvio Kuopion tanssiviikolta: Hieno 50-vuotisgaala ja fyysisesti rankkaa nykytanssia Unkarista

Mariana Collado ja Carlos Chamorro tarjosivat Kuopion tanssifestivaalin 50-vuotisjuhlagaalassa henkeäsalpaavan hienoa flamencoa.

En ole useaan vuoteen käynyt Tanssiviikon gaaloissa Musiikkikeskuksessa. Ilokseni sain todeta, että sekavista, usein ylipitkistä, ennemminkin seurapiiritilaisuuksista kuin tanssiesityksistä oli kehittynyt sitä, mitä gaalan mielestäni kuuluukin olla: taiteellisesti tasokas ja harkittu, kokonaisista pienoisteoksista koostuva tanssin käyntikortti, joka sopii erinomaisesti sellaisellekin yleisölle, joka ei taidelajia kovin paljon tunne.

Juhlagaala oli myös tunnelmaltaan mukavan rento, eikä yhtään pönäkkä, vaikka jonkin verran festivaalin historiaakin käytiin läpi. Suurin kiitos tästä kuuluu ehdottomasti gaalat jo vuosia sekä suunnitelleelle että juontaneelle Jorma Uotiselle, joka todella osaa ottaa yleisönsä.

Suurin osa illan esityksistä oli upeaa katsottavaa, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kansallisbaletin huipputanssija Mai Komori oli ilmeisesti hyvin lyhyellä varoitusajalla joutunut paikkaajaksi unkarilaisen Imre Eckin legendaariseen duettoon Tuonelan joutsen. Komorin kaikki energia meni teknisesti vaikean koreografian läpiviemiseen, jolloin ilmaisu jäi hyvin kylmäksi ja etäiseksi, eikä kunnon kontaktia tanssipartneriin Jani Taloon löytynyt.

Kansallisbaletin nuori tanssija Atte Kilpinen sen sijaan täytti lavan intensiivisellä läsnäololla, poikamaisella energialla ja tarkalla tekniikalla Riku Lehtopolun hänelle tekemässä soolossa Sielulintu.

Elämää ja eloisuutta sekä iloista huumoria löytyi joensuulaisen kansantanssiryhmä Pelmakoiden energisesti tanssituista esityksistä. Heidän molemmat esityksenä, sekä Hilppa Herdin Tsuliluikka että Petri Kauppisen ja Milla Korjan Höplä olivat raikasta ja monipuolista nykykansantanssia, jonka juuret ovat tukevasti suomalaisessa perinteessä, mutta joka on tehty näyttämölle.

Juhlagaalassa nähty espanjalainen Iron Skulls -ryhmä sai Mozartinkin taipumaan katu-uskottavaksi.

Toisenlaista, mutta yhtä rehvakasta, energistä ja teknisesti huipputaitavaa tanssia oli espanjalaisen viisihenkisen katutanssiryhmä Iron Skullsin esityksessä Kintsugi. Liikkeellisesti monipuolisen esityksen kutkuttavimpana osuutena oli nähdä, kuinka myös Mozartin musiikki synkkaa mainosti katutanssin kanssa.

Suuria tunteita, äärimmäistä intensiivisyyttä ja henkeäsalpaavan hienoa tanssia oli espanjalaisten Mariana Collado ja Carlos Chamorron flamencoesityksissä Bailes Robados ja Los Dioses No Lioran Ni Vierten Lágrimas, joista ensimmäinen oli perinteisempää ja jälkimmäinen tarinallisempaa nykyflamencoa.

Illan päätti loistokkaasti Sydney Dance Company taiteellisen johtajansa Rafael Bonachelan teoksella Lux Tenebris. Abtsraktia, teknisesti välillä lähes agressiivisen akrobaattista nykytanssia, joka sai katsojan yhtä aikaa sekä nauttimaan että hämmästelemään tanssijoiden osaamista.

Kuopio Tanssii ja soi -festivaali

Juhlagaala Kuopion Musiikkikeskuksessa
Näyttämöllä Kansallisbaletin ja Sydney Dance Companyn tanssijoita, Iron Skulls, Pelmakat, Mariana Colladon & Carlos Chamorro

Compagnie Pál Frenák: Lutte
Koreografia ja konsepti Pál Frenák – Musiikki Ábris Gryllus – Puvut Richárd Márton – Valot János Marton – Ääni Attila Hajas

Zoltán Grecsó & Beatrix Simkó: #Orpheus#Eurydike
Koreografia ja tanssi Zoltán Grecsó ja Beatrix Simkó – Musiikki Àbris Gryllus – Lavastus Dániel Dömölky – Puvut Petra Földi

Seksististä väkivallalla mässäilyä

Viikonlopun nykytanssivierailut tulivat Unkarista. Vaikka kumpikin esitys oli aivan eri tekijöiden tekemä, oli niiden liikekielessä yllättävää samankaltaisuutta. Molemmat olivat liikekieleltään hyvin fyysisiä ja käyttivät paljon lattiatasossa tapahtuvaa kamppailua koreografiassa. Ja kummassakin näkemys nykymaailmasta oli kova ja seksillä kyllästetty.

Unkarilainen koreografi ja nimeään kantavan ryhmänsä johtaja Pál Frenák on varmasti kokenut ja osaava tekijä. Uskon myös, että jokainen ihminen käy päivittäin sisällään ja ympäristönsä kanssa erilaisia enemmän tai vähemmän konkreettisia taisteluja ja yrittää tasapainotella oman vahvuutensa, haurautensa ja itsensä tai muiden asettamien rajoitteiden kanssa.

Mitään tästä en kuitenkaan löytänyt Compagnie Pál Frenákin kaupunginteatterissa esitetystä Lutte-teoksesta. Tai taisteluja kylläkin, runsain mitoin, mitä esityksen nimikin tarkoittaa.

Koko esitys oli väkivaltainen, asuja myöten seksistinen sadomasokistissävytteinen tappelu, jossa korkokengissä marssiva mies käskytti, haukkui ja ampui outoa ihmiskoiralaumaansa ja siinä sivussa vähän yleisöäkin.

Tanssiviikon esiintyjävieraisiin kuuluvan unkarilaisen Compagnie Pál Frenákin esityksessä oli energiaa ja fyysisyyttä yliviritykseen asti.

Liikekieli oli jatkuvaa lähinnä lattiatasolla tapahtuvaa akrobaattista kaksintaistelua ja koostui pääasiassa erilaisista taistelutekniikoista. Mukana oli myös ripaus ilma-akrobatiaa.

En myöskään ymmärtänyt symbolista yhteyttä juuri koiriin, jotka tässä tapauksessa olivat pelkästään kahlehdittuja ja kuonokopalla varustettuja ilmeisen huonosti kohdeltuja väkivaltaisia tappelu- ja naintikoneita.

Vielä suurempi arvoitus oli lopussa hitaasti näyttämölle kävellyt kultainen kauris. Oliko se symboli paremmasta tulevaisuudesta vai kaikuja menneestä onnellisemmasta maailmasta?

Esityksen tempo oli alusta loppuun yliviritetyn energinen ja väkivaltaisen kiihkeä. Kaikki kunnia tanssijoille, jotka toteuttivat sen täysillä ja selvisivät rankoista jatkuvista tappelukohtauksista hienosti.

Raju ja paljas tulkinta parisuhteesta

Kreikkalaisen mytologian -taru Orfeuksesta ja Eurydikesta on yksi tunnetuimpia traagisia rakkaustarinoita, josta on tehty lukuisia esitysversioita. Myös unkarilaiset tanssija-koreografit Zoltán Grecsó ja Beatrix Simkó tarttuivat kolme vuotta sitten aiheeseen, ja halusivat siirtää tarinan nykyaikaan. Syntyi duetto #Orpheus#Eurydike.

Oikeastaan koko tarusta ei tarvitse tietää mitään katsoakseen esitystä. Jo alun videosta selviää, että kyseessä on rakkaustarina.

Kulttuuriareenan pienellä näyttämöllä Grecsón ja Simkón liikekieleltään hyvin fyysinen ja intensiivinen esitys tulee lähes iholle. Vahva jännite tanssijoiden välille syntyy jo heti alussa, eikä se sen jälkeen herpaannu hetkeksikään.

Suhteen kehittyessä se muuttuu entistä enemmän viha-rakkaussuhteeksi, josta yhtä aikaa haluaa, eikä pysty päästämään irti. Tämä näkyy hyvinkin rajuina toisiinsa eri tavoin kietoutuneina liikkeinä ja jopa suoranaisena kanssatanssijan riepotteluna.

Tässä tulkinnassa helvettiä edustaa kova ja suoraviivaisen seksuaalisuuden kyllästämä nykymaailma, johon kuollut Eurydike joutuu ja jossa hän muuttuu. Siinä ei ole tilaa millekään pehmeämmälle tai herkemmälle. Tähän ympäristöön eivät Orfeus ja hänen rakkautensa sopeudu.

Pitkän yhteisen työhistorian takia Grecsó ja Simkó selvästi tuntevat toisensa ja toistensa tavan liikkua. Siitä syntyy ainutlaatuinen luottamus, joka näkyy ja joka sallii, katsojasta välillä hyvinkin rankalta vaikuttavaa liikettä. Myös tulkinnallisesti esitys on henkeäsalpaavan intiimi ja paljas.

#Orpheus#Eurydike on yhtä aikaa hiottu ja särmikäs tulkinta ikuisuusaiheesta, parisuhteesta  sen kaaresta alusta loppuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE