Teatteri ja Tanssi
18.6.2019 11:29 ・ Päivitetty: 18.6.2019 12:21
Festivaaliarvio: Loppuun asti loistokasta tanssia
Juuri päättyneen Kuopion 50. Tanssiviikon kantavia teemoja olivat loistavat tanssijat. Näin on ollut aivan riippumatta teoksen sisällöstä, liikekielestä tai tyylistä. Jokaisessa näkemässäni esityksessä on ollut osaavia, teknisesti huipputaitavia, monipuolisia ja ilmaisullisesti vahvoja tanssijoita, jotka ovat kannatelleet koreografiaa ja tehneet teoksesta sen mitä se on.
Myös festivaalin viimeisen ulkomaisen vieraan Dresden Frankfurt Dance Companyn tanssijat olivat huipputasoa. Heidän kehon käyttönsä ja tekniset taitonsa olivat aivan uskomattomia. Joka ikinen pieninkin liike ryhmän taiteellisen johtajan Jacopo Godanin fyysisesti äärimmäisen vaativissa koreografioissa oli selkeä, viimeistelty ja pinnistelemätön.
Kuopio Tanssii ja soi
Dresden Frankfurt Dance Company: Postgenoma – Echoes from a Restless Soul – High Breed
Esitysten koreografia, lavastus, puvut ja valot Jacopo Godani – Musiikki 48nord ja Maurice Ravel
Tero Saarinen Company ja Helsingin Barokkiorkesteri: Third Practice
Koreografia ja konsepti Tero Saarinen – Musiikki Claudio Monteverdi – Musiikin johto ja sovitus Aapo Häkkinen- Valot Eero Auvinen – Projisoinnit Thomas Freundlich – Puvut Erika Turunen – Ääni Marco Melchior
Aivan yhtä varauksettoman ihastunut en ollut kolmesta pienoisteoksesta koostuneen illan koreografioihin. Ne olivat kaikki Godanin tekemiä, ja olisivat melkein voineet olla yhden ja saman teoksen kolme eri osaa.
Godanin liikekielessä on paljon kiemurtelevaa, sisäänpäin kääntynyttä, vääristynyttä ja sätkähtelevää liikettä, joka välillä pysäytetään monimutkaisiin still-asentoihin. Se on hengästyttävän vaikeutensa takia mielenkiintoista jonkin aikaa, mutta kun abstraktia ja dynamiikaltaan aika samanlaisena pysynyttä liikekieltä katsoo koko illan, se valitettavasti alkaa hieman puuduttaa.
Illan aloitti duetto Postgenoma, toisena nähtiin kahden parin Echoes from a Restless Soul ja viimeisenä ryhmäteos High Breed.
Parhaiten Godanin liikekieli näytti toimivan ryhmäteoksessa, jossa se sai lisää voimaa tanssijoiden määrästä. Toki duetoissa pääsi tarkemmin ihailemaan tanssijoiden virtuositeettia, mutta ryhmäteoksessa koreografian rakenteessa oli enemmän vaihtelua ja näyttävyyttä.
Keskimmäinen esitys poikkesi kahdesta muusta siinä, että sen live-musiikkina oli Ravelin pianoteos 48nord-duon melko raskaan elektroakustisen musiikin sijaan ja se tanssittiin kärkitossuilla. Tämä toi mukanaan muista teoksista poikkeavaa ilmavuutta ja keveyttä.
Sielua hivelevää musiikkia ja intensiivistä tanssia
Savu on aivan selvästi se visuaalinen elementti, jota koreografit ja valosuunnittelijat tällä hetkellä tanssiesityksissä rakastavat. Lähes joka ikisessä Tanssiviikon esityksessä käytettiin savua jossain muodossa. Savu on näyttävää, sen avulla saa luotua sekä hienoja valoefektejä että monenlaisia tunnelmia. Sitä on myös suhteellisen vaivatonta käyttää.
Savua oli myös Tanssiviikon päättäneessä Tero Saarinen Companyn yhteistyössä Helsingin Barokkiorkesterin toteuttamassa Third Practice -teoksessa. Toukokuussa kantaesitetty teos sai nyt Suomen ensi-iltansa.
Savu, vastavalo sekä voimakkaat sivusta tulleet valokiilat loivat valokehän rajaamalle näyttämöalueelle hämärän, epätodellisen, ja voisi oikeastaan sanoa, toisinaan hyvinkin keskiaikaisen tunnelman. Nämä Eero Auvisen sinänsä upeat valot vain peittivät Erika Turusen tuttuun tapaan runsaasti yksityiskohtia sisältäneet hienot puvut.
Koko teoksen lähtökohtana ja musiikkina soivat Claudio Monteverdin äärimmäisen kauniit madrigaalit. Niiden kanssa vuorotteli Marco Melchiorin luoma sirittävä ja etäistä torihälinää sisältänyt levollisesti hengittävä äänimaailma.
Oli lumoavaa nähdä esityksen toisen solistin, tenori Topi Lehtipuun, lähes tanssivan samalla kun laulut soivat moitteettomasti. Toinen solisti, ihanasti laulanut sopraano Nüria Rial oli läsnä vain virtuaalisesti Thomas Freundlichin luomissa projisoinneissa, jotka välillä monistuivat myös tanssijoiden selkiin.
Liikkeellisesti teoksessa oli paljon kulmikkuutta ja eri suuntiin kurkottavia käsiä. Silti siinä oli myös Saariselle ominaista juurevuutta ja kehollista hengittävyyttä. Kuusihenkinen tanssiryhmä toteutti osansa hienosti. Nimenomaan osansa, sillä tässä teoksessa musiikki, laulu ja visuaalisuus olivat täysin tasa-arvoisia liikkeen kanssa. Ne muodostivat kokonaisuuden, josta yksikään osatekijä ei noussut toista merkittävämmäksi.
Sisällöllisesti ihmisyyttä ja arvoja käsitellyt esitys antoi varsinkin italiaa osaamattomalle katsojalle täyden vapauden tulkita pohjimmiltaan melko abstraktia teosta hyvinkin eri tavoin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.