Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Urheilu

”Fifan puhdistajalle” karu takaisku – saksalaislehti teki paljastuksen

LEHTIKUVA / AFP Fabrice Coffrini
Gianni Infantino ei herätä tekosillaan luottamusta.

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino laskutti huhtikuussa 2017 liitolta tilauslentokoneen käytön väärin perustein, paljastaa saksalaislehti Süddeutsche Zeitung (SZ).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Infantino ja kolme hänen seurueeseensa kuulunutta Fifan työntekijää olivat huhtikuussa 2017 työmatkalla Etelä-Amerikassa. Infantino vuokrasi alkuperäisen matkasuunnitelman vastaisesti tilauslentokoneen, jolla hän palasi Surinamista Sveitsiin.

Infantino perusteli yksityiskoneen käyttöä sillä, että hänen alkuperäinen reittilentonsa olisi viivästynyt teknisten ongelmien takia ja että häntä odotti Nyonissa tapaaminen Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtajan Aleksander Ceferinin kanssa.

Infantinon mukaan tapaaminen odotti häntä 12. huhtikuuta 2017 kello 14 Nyonissa, mutta SZ:n mukaan Ceferin oli tuolloin Armenian pääkaupungissa Jerevanissa, noin neljän ja puolen tunnin lentomatkan päässä Sveitsistä. Lehden arvion mukaan tilauslennon hinta on ollut kuusinumeroinen luku.

SZ:n mukaan Fifa ei ole vastannut lehden kysymyksiin muuten kuin ilmoittamalla, että tilauslento oli liiton määräysten mukainen.

Fifa nimitti kesällä 2016 riippumattomaksi sisäiseksi tarkastajakseen slovenialaisen Tomaz Veselin.

– On lähes mahdotonta vastata kysymyksiinne näin nopeasti, koska keskityn tällä hetkellä koronavirustilanteeseen. Lisäksi minun täytyy katsoa arkistoa ja kaikkia asianhaaroja, Vesel oli vastannut SZ:n kysymykseen maanantaina eikä tämän jälkeen ollut reagoinut jatkokysymyksiin.

SZ kertoo, että Vesel saa sivutoimestaan Fifasta 281 000 dollarin vuosipalkkion sekä kulukorvaukset ja päivärahat. Veselin päätyö Slovenian valtiontalouden tarkastusvirastossa tuo hänelle lehden mukaan 60 000–70 000 euron vuosipalkan.

”Lähes rikollisjärjestöstä jalkapallon kehittäjäksi”.

Infantino nousi Fifan johtoon helmikuussa 2016, kun hänen edeltäjänsä Sepp Blatter oli joutunut lähtemään korruptioskandaalin takia. Infantino on julkisuudessa esiintynyt Fifan puhdistajana.

– Tämä järjestö muuttui runsaassa kolmessa vuodessa lähes rikollisjärjestöstä sellaiseksi, joka kehittää jalkapalloa, Infantino sanoi viime kesänä, kun hänet oli valittu toiselle nelivuotiskaudelle järjestön johtoon.

SZ:n uusi paljastus ei ole ensimmäinen uutinen, joka saa Infantinon kiusalliseen valoon. Huhtikuun lopussa sveitsiläinen sanomalehti Tribune de Geneve paljasti, että Infantino oli pyrkinyt vaikuttamaan Sveitsin valtakunnansyyttäjän tutkimukseen, joka koski hänen omia toimiaan.

Kyse oli Infantinon toimintaan kohdistuneesta tutkinnasta, jonka syyttäjänvirasto käynnisti alkuvuodesta 2016 pian sen jälkeen, kun Infantino oli valittu puheenjohtajaksi.

Virasto selvitti, oliko Infantino ohjannut entisessä tehtävässään Euroopan jalkapalloliitossa tv-tuloja veroparatiisiyritykseen. Lehden mukaan Infantino lähestyi valtakunnansyyttäjää syyttäjänvirastossa työskennelleen lapsuudenystävänsä välityksellä.

Valtakunnansyyttäjä ja Infantino tapasivat kolme kertaa, ja tutkimukset lopetettiin marraskuun 2017 tapaamisen jälkeen. Tribune de Geneven mukaan syyttäjänviraston ja Fifan juristien välillä käytiin yli 20 puhelinkeskustelua heinä-syyskuussa 2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE