Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Filatov kokoomuksen perusturvamallista: Näyttäisi jatkavan aktiivimallin logiikkaa – “Kepittäminen painaa ihmisen vain syvemmälle köyhyyteen”

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Kokoomuksen perusturvamallissa on samoja elementtejä kuin sosialidemokraattien yleisturvamallissa. Eri turvan tasoja on syytä yhdistää, aktiivisuudesta palkita ja pienestäkin työstä jäädä enemmä käteen, SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov sanoo tiedotteessaan.

– Lähtökohta on hyvä, mutta on todella surullista, jos kokoomus haluaa yhä leikata nykyistä perusturvaa, kuten Talouselämän artikkelissa sanotaan. Toivon todella, että näin ei ole, Filatov jatkaa.

Hänen mukaansa kokoomuksen malli näyttäisi jatkavan aktiivimallin logiikkaa.

– Niitä työttömiä, jotka onnistuvat löytämään työtä palkitaan, mutta muiden turvaa leikataan.

– Pienituloisia kannustetaan toimeentuloa leikkaavalla kepillä ja hyvätuloisia kannustetaan veroporkkanalla. Tässä asiassa SDP on kaukana kokoomuksesta. Kepittäminen painaa ihmisen vain syvemmälle köyhyyteen.

– Nykyinen perusturvan taso ei kestä leikkaamista eikä indeksien jäädyttämistä. Se on jäänyt jälkeen ja jää tällä hallituskaudella lisää, koska hallitus leikkaa kaikkein köyhimpien toimeentuloa indeksijäädytyksillä, lukuunottamatta toimeentulotukea.

Filatov muistuttaa, että eri etuuksia voidaan yhdistää leikkaamatta niiden tasoa. Yhdistäminen ei ole edes valtiontalouden näkökulmasta kallista, koska se säästää asumistuki- ja toimenetulotukimenoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE