Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Filatovilta muistutus valtioille: ”Poliittinen paine on tehnyt mahdottomina pidetyistä uudistuksista mahdollisia”

Foto: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) kannustaa valtioita ratifioimaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Euroopan parlamentaarisen yleiskokouksen valtuuskunnan jäsen Filatov puhui aiheesta yleiskokouksen Istanbulin sopimusta koskevassa teemaistunnossa keskiviikkona.

– Suomessa Istanbulin sopimus on tarkoittanut muun muassa lisää turvakotipaikkoja, kun niiden rahoitusta on lisätty ja rahoitus on siirretty kunnilta valtiolle. Lisäksi Suomeen on perustettu tukikeskus seksuaalisen väkivallan uhreille ja auttava puhelin lähisuhdeväkivallan uhreille, hän mainitsi esimerkkeinä.

Filatovin mukaan sopimus on ollut vahva väline viedä asioita eteenpäin.

– Poliittinen paine on tehnyt aiemmin mahdottomina pidetyistä uudistuksista mahdollisia. Koronapandemia on lisännyt lähisuhdeväkivaltaa. Nyt jos koskaan on aika tehdä työtä, jotta yhä useampi valtio ratifioi sopimuksen ja toteuttaa sen velvoitteet.

Parlamentaarinen yleiskokous juhlisti Istanbulin sopimuksen kymmenvuotista olemassaoloa.

Yleiskokous halusi teemakeskustelulla osoittaa tukensa sopimukselle, jota osa jäsenmaista on pyrkinyt kyseenalaistamaan. Istanbulin sopimuksen on ratifioinut tai siihen on liittynyt 34 valtiota.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE