Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Filippiinien poliisi surmannut lähes 3000 – Trump kehui “loistavasta työstä” huumeongelman hoidossa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehui Filippiinien presidentti Rodrigo Duterten otteita huumeiden kitkemisessä Filippiineiltä, kun kaksikko keskusteli puhelimitse viime kuun lopulla.

Asia käy ilmi Filippiinien hallinnon puhelusta laatimasta muistiosta, jonka yhdysvaltalaismedia julkaisi tiistaina.

Trump sanoi muistion mukaan puhelimessa Duterten tehneen loistavaa työtä huumeongelman hoidossa.

Filippiinien poliisi on kertonut surmanneensa noin 2 700 ihmistä sen jälkeen, kun Duterte astui virkaansa viime kesäkuussa ja aloitti kiistellyn huumeidenvastaisen sotansa.

Lisäksi tunnistamattomat hyökkääjät ovat poliisin mukaan tappaneet 1 800 ihmistä ja 5 700 väkivaltaista kuolemaa tutkitaan.

Duterten kovat otteet ovat aiheuttaneet kansainvälistä paheksuntaa. Osin tästä syystä Duterten aikana Filippiinien suhde sen perinteiseen liittolaiseen Yhdysvaltoihin on viilentynyt selvästi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE