Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Finavia-pyykkiä pestään yhä – apulaisoikeuskansleri: periaatteita ei noudatettu

Lentokenttäyhtiö Finavian omistajaohjausta pitää parantaa, linjaa apulaisoikeuskansleri tuoreessa päätöksessä. Kyse on siitä, miten Anne Bernerin (kesk.) johtama liikenne- ja viestintäministeriö puuttui valtio-omisteisen yhtiön toimintaan niin sanotussa johdannaissotkun jälkipyykissä.

Apulaisoikeuskansleri tuli siihen johtopäätökseen, että valtio-omistaja eli käytännössä ministeriö oli puuttunut Finavian operatiiviseen toimintaan omistajaohjauksen periaatteiden vastaisesti. Berner on kerta toisensa perään jyrkästi kiistänyt tämän.

Lisäksi apulaisoikeuskansleri kiinnittää huomiota siihen, että ministeriö jätti toimittamatta yhtiölle ne asiantuntijalausunnot, joissa vastoin ministeriön kantaa vastustettiin sovintosopimuksen hyväksymistä tilintarkastusyhtiön kanssa.

– Valtio-omistajan olisi tullut pyrkiä varmistamaan, että Finavialla oli käytettävissään kaikki tarvittava informaatio, jota kanne- ja sovintosopimusasian huolellinen arvioiminen vaati. Tämä velvollisuus korostui tilanteessa, jossa valtio-omistaja ei ottanut asiaa itse päätettäväkseen, apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo Hakonen toteaa päätöksessä.

Valtio-omistaja olisi voinut tehdä itse päätöksen.

Johdannaissotkun seurauksena Finavialle aiheutui 34 miljoonan euron tappiot.

STT on aiemmin kertonut, että liikenne- ja viestintäministeri Bernerin ohjeistuksesta ministeriön kansliapäällikkö kielsi toissa vuoden lokakuussa Finavian hallituksen silloista puheenjohtajaa etenemästä entisen johdon kanneasiassa ennen yhtiökokousta. Yhtiökokousta ei kuitenkaan saman vuoden puolella kutsuttu koolle, vaikka kanneoikeus vuodelta 2010 oli vanhentumassa.

Lisää aiheesta

Apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaan ministeriön olisi ollut johdonmukaista päättää itse kanteiden nostamatta jättämisestä yhtiön entistä johtoa vastaan ja tilintarkastusyhtiöön kohdistuvista korvausvaatimuksista luopumisesta.

– Valtio-omistaja oli kieltänyt Finavian hallitusta etenemästä kanneasiassa ja siten tosiasiallisesti kyseenalaistanut hallituksen tekemän päätöksen kanteiden nostamisesta.
Valtio-omistaja olisi voinut tehdä itse päätöksen esimerkiksi kutsumalla koolle yhtiökokouksen.

STT–MIKKO GUSTAFSSON

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE