Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Finavia-sotkua setvitään taas tänään – “salauspäätös vaikeuttaa valiokunnan työtä”

Johdannaiset toivat Finavialle 34 miljoonan euron tappiot vuosina 2009–2011.

– Valtiontalouden tarkastusviraston salauspäätös voi vaikeuttaa Finavian omistajaohjauksen arviointia, kansanedustaja, eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsen Mika Raatikainen (ps.) uskoo. Hän on valittanut Finavia-salauksesta oikeuteen.

Salauspäätöksen vuoksi eduskunnan tarkastusvaliokunnassa istuvat kansanedustajat ovat voineet nähdä vain osan viraston tekemästä tarkastusmuistiosta.

Muistio on tarkin koonti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ja ministeriön omistajaohjauksesta Finavian johdannaistappioiden jälkiselvittelyssä. Finavia on valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, joka ylläpitää lentokenttiä Suomessa.

Raatikainen pääsee tutustumaan muistioon kokonaisuudessaan, kun valiokunta on saanut sen. Hän kuitenkin pelkää, että salauspäätöksen vuoksi valiokunnan jäsenet eivät pysty sisäistämään tietoja syvällisesti.

– Saamme todennäköisesti lukea muistion hätäisesti istunnon aikana, ja sitten se kerätään pois. Ei siinä jää oikein aikaa millekään analyysille.

Se on silloin vähän tällaista titityyjuttua.

Raatikainen on pyytänyt virastolta muistiota heinä–elokuussa, ja hän on valittanut salauspäätöksestä sittemmin hallinto-oikeuteen. Tarkastusvirasto on eduskunnan ylin tarkastusviranomainen ja keskeinen tietolähde valiokunnalle.

Lisää aiheesta

Tarkastusvirasto on perustellut muistion salauspäätöstä lentokenttäyhtiö Finavian liikesalaisuuksilla ja sillä, että nimien julkaiseminen voisi aiheutua kohtuuttomaksi haitaksi tutkittaville.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on pitänyt kyseenalaisena, voiko virkatehtävissään toimiva ja tutkittavana oleva henkilö saada salassapitosuojaa. Hänen mukaansa suoja on tarkoitettu lähinnä niin sanotuille ilmiantajille, jotka tuovat esiin epäkohtia.

Raatikainen pohtii, onko tarkastusvirasto täysin tehtäviensä tasalla. Hänen mukaansa valiokunta ei voi päätöksen vuoksi avoimesti kertoa tiedoistaan julkisuuteen.

– Vähän heikkoa on valiokunnassa asioita tarkastaa, jos kaikista tuloksista ei voi kertoa kenellekään. Se on silloin vähän tällaista titityyjuttua, Raatikainen kuvaa.

Raatikainen kertoo itse vaatineensa Finavian omistajaohjausta valiokunnan tarkempaan käsittelyyn. Tarkastusvaliokunta pui johdannaissotkun omistajaohjausta tiistaina. Johdannaiset toivat Finavialle 34 miljoonan euron tappiot vuosina 2009–2011.

Myös STT valittaa tarkastusviraston salauspäätöksestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE