Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Finavian ex-pomoille syytteet

Finavian entinen varatoimitusjohtaja ja entinen rahoituspäällikkö saavat syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä.

Finaviassa tehtiin vuosina 2009–2011 johdannaissopimuksia, jotka olivat syyttäjän mukaan vastoin yhtiön sisäisiä ohjeita ja yhtiön etua. Sopimusten purkamisesta on aiheutunut Finavialle 34 miljoonan euron suuruinen vahinko.

Finavian entinen toimitusjohtaja ja entinen talousjohtaja välttyivät syytteiltä. Syyttämättäjättämispäätöksessä syyttäjä kirjoittaa, että sopimukset ovat olleet tarpeettoman monimutkaisia ja sisältäneet suuren riskin yhtiölle.

– (Ex-toimitusjohtaja) ei ole osallistunut yksittäisten johdannaissopimusten tekemiseen tai niihin liittyviin neuvotteluihin. Hänen osaltaan rikosepäily perustuu siihen, että hän on laiminlyönyt tehtäviään. Pelkkä tehtävien laiminlyönti ei kuitenkaan riitä siihen, että kyse olisi luottamusaseman väärinkäytöstä. Luottamusaseman väärinkäyttö edellyttää tahallisuutta, syyttäjä perustelee päätöstään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE