Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

24.9.2026 07:26 ・ Päivitetty: 24.9.2026 07:26

Fingrid: Sähköä riittänee talvella

Arja Jokiaho

Sähkön riittävyys vaikuttaa tulevana talvena vakaalta, arvioi kantaverkkoyhtiö Fingrid.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Talven arvioidaan olevan sähkön riittävyyden näkökulmasta viime vuoden kaltainen. Tuuli- ja aurinkovoiman tuotantokapasiteetti on kuitenkin kasvanut 800 megawatin verran.

Lisäksi energiayhtiö Fortum on ilmoittanut Meri-Porin hiilivoimalaitoksen palaavan markkinoiden käyttöön väliaikaisesti alkuvuodeksi.

Sähköä on riittävästi tarjolla ensi talvena myös tuulettomina ja kylminä päivinä, kunhan merkittäviltä sähkön tuotantolaitosten vikaantumisilta vältytään ja siirtoyhteydet toimivat normaalisti.

Sähköjärjestelmä kestää Fingridin arvion mukaan yksittäisen merkittävän vian suuressa tuotantolaitoksessa tai siirtoyhteydessä ilman, että sähkön riittävyys vaarantuu.

Sähkönkulutus nousee Fingridin arvion mukaan erittäin kylmänä ja tuulettomana talvipäivänä noin 15 200 megawattiin. Kotimaisella tuotannolla tästä voidaan kattaa arviolta enimmillään 12 000 megawattia. Loput 3 200 taas voidaan tuoda Ruotsista ja Virosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU