Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Finnair aloittaa muutosneuvottelut – tavoitteena arviolta 200 työpaikan vähentyminen

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Finnairin kone ja matkustaja Helsinki-Vantaan lentokentällä 13. elokuuta.

Finnair kertoo aloittavansa muutosneuvottelut, joiden seurauksena arviolta 200 työpaikkaa vähentyisi maailmanlaajuisesti. Suomessa työpaikkoja poistuisi noin 120. Neuvottelut eivät koske lentävää henkilöstöä tai muita täysin operatiivisissa tehtävissä toimivia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Finnairin mukaan vähennykset liittyvät yhtiön 7. syyskuuta julkaisemaan uuteen strategiaan, joka keskittyy palauttamaan Finnairin kannattavuuden.

Lentoyhtiöt painuivat tappiolle, kun korona runteli niiden kannattavuutta. Finnairin strategian aiempi kulmakivi oli lentäminen Aasiaan Venäjän yli, mutta Ukrainan sodan seurauksena Venäjän yli menevät lennot ovat loppuneet.

-  Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen myötä sulkeutunut Venäjän ilmatila vaikuttavat merkittävästi liiketoimintaamme. Muiden toimien ohella joudumme valitettavasti keskustelemaan myös sellaisista keinoista Finnairin tervehdyttämiseksi, jotka ovat henkilöstölle raskaimpia, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.

UUDEN STRATEGIAN mukaan Finnair lentää tulevina vuosina huomattavasti vähemmän kuin pandemiaa edeltävänä aikana.

Suunnitelman tavoitteena on rakentaa Finnairin eri toiminnot sellaisiksi, että niiden henkilöstömäärä vastaa Finnairin kokoa ja yhtiön toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia.

Muutosneuvottelut korvasivat aiemmat yt-neuvottelut. Finnairin muutosneuvotteluiden piirissä on Suomessa noin 770 henkilöä, jotka työskentelevät johto-, päällikkö-, asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä.

Neuvottelut sisältävät henkilöstövähennysten lisäksi työtehtävien muutoksia. Lisäksi Finnair keskustelee henkilöstönsä kanssa työehtojen muutoksista, joilla niin ikään vähennettäisiin yksikkökustannuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE