Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Finnair perui lennon Kiinaan, ja niin syntyi rahariita, joka tuli maksamaan kolmelle pettyneelle 35 000€

Helsingin hovioikeus on antanut ratkaisunsa Finnairin ja kolmen lentomatkustajan korvausriidassa. Riita koski sitä, tuliko matkustajien saada viivästyskorvausta, kun heidän lentonsa Kiinaan peruuntui vuonna 2013, ja he pääsivät perille vasta yli vuorokauden myöhässä. Lennon peruutus johtui Finnairin lentokoneen osan valmistusvirheestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Finnair kieltäytyi maksamasta korvauksia, joita matkustajat alkoivat vaatia vasta yli kaksi vuotta lentomatkan jälkeen. Se perusteli kantaansa sillä, että matkustajat tekivät vaateensa liian myöhään ja toissijaisesti sillä, että viivästys johtui poikkeuksellisista olosuhteista.

Korvauksista riideltiin ensin käräjillä ja sen jälkeen vielä hovioikeudessa. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka matkustajat asuivat Suomen ulkopuolella, tekivät he ilmoituksen Finnairille liian myöhään.

– Kantajat ovat menettäneet oikeutensa viivästyskorvaukseen ja kanne on hylättävä, käräjäoikeus päätti.

Oikeus 600 euron korvauksiin per henki

Hovissa osapuolet olivat yksimielisiä siitä, että matkustajat olisivat periaatteessa olleet kukin oikeutettuja 600 euron korvaukseen lennon myöhästymisen takia. Finnair kuitenkin vetosi edelleenkin siihen, että reklamaatio oli tehty liian myöhään. Oikeus katsoi, että Finnair laiminlöi velvollisuutensa tiedottaa matkustajille korvausta koskevista säännöistä, eikä asian selvittely ollut matkustajille helppoa. Se otti muun muassa tämän huomioon arvioidessaan kohtuullista aikaa reklamaatiolle. Finnair ei kuitenkaan pimittänyt tietoja matkustajan oikeuksista, sillä ne olivat nähtävillä esimerkiksi yhtiön nettisivuilla.

Lopulta myös hovioikeus katsoi, etteivät matkustajat tehneet ilmoitusta Finnairille kohtuullisessa ajassa.

Lisää aiheesta

Heidät määrättiin maksamaan Finnairille 2800 euroa lentoyhtiön oikeudenkäyntikuluista käräjillä ja 5 040 euroa hovioikeudessa. Lisäksi heidän omat oikeudenkäyntikulunsa olivat tuomion mukaan yli 27 000 euroa. Näin oikeusriita tuli lopulta maksamaan matkustajille noin 35 000 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE