Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

21.12.2020 06:25 ・ Päivitetty: 21.12.2020 07:34

Finnairilta päätös: kaikki lennot Suomen ja Britannian välillä on peruttu

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Finnair peruu kaikki Suomen ja Britannian väliset lentonsa kahdeksi viikoksi eteenpäin, yhtiön viestinnästä kerrotaan STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viestintäjohtaja Päivyt Tallqvistin mukaan lennot perutaan järjestelmässä yksitellen ja asiakkaisiin otetaan urakan edetessä yhteyttä.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ilmoitti myöhään sunnuntaina, että matkustajalentoliikenne Britanniasta Suomeen keskeytetään kahdeksi viikoksi Britanniassa havaitun ja aiempaa tarttuvampana pidetyn koronaviruksen muunnoksen leviämisen estämiseksi. Kielto tulee voimaan tänään maanantaina puoliltapäivin.

Ensimmäisenä Finnairilta peruuntui tämän aamun meno-paluulento Helsingistä Lontooseen ja takaisin.

Tallqvist kertoo, että aamun menolennolla olisi ollut hieman alle sata matkustajaa ja paluulennolla matkustajia olisi ollut hieman yli sata. Menolennolla olisi ollut muutama kymmenen ulkomaalaista, joiden vaihtoehtoja Lontooseen pääsemiseksi nyt selvitetään.

Tallqvist ei osaa arvioida, kuinka suurta matkustajajoukkoa kahden viikon perumiset kokonaisuudessaan koskevat. Lentojen määrä on muutoinkin ollut huomattavasti tavallista pienempi koronaviruspandemian vuoksi asetettujen rajoitusten vuoksi.

Matkustajat, joiden lentoja perutaan, voivat Tallqvistin mukaan hakea lennon siirtoa tai lipun hinnan palauttamista. Hän huomauttaa, että EU:n määrittelemiä korvauksia ei kuitenkaan voi saada, koska peruminen ei johtunut lentoyhtiöstä.

Uutista päivitetty klo 9.33.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU