Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Finnairin ja SAS:n koneet olivat vaarassa törmätä Helsinki-Vantaalla – Finnair ei kommentoi vakavaa tilannetta

Finnairin ja SAS:n koneet olivat liki törmäystä Helsinki-Vantaalla.

Lentoaseman kiitotiellä sattuvat vakavat vaaratilanteet ovat Suomessa harvinaisia. Viime perjantaiaamuna sellainen tapahtui Helsinki-Vantaalla, kun Manchesteriin matkalla ollut Finnairin rullaava kone oli saanut lennonjohdolta luvan ylittää kiitotien, johon oli samaan aikaan laskeutumassa Tukholmasta lähtenyt SAS:n kone. Finnairin lentäjät havaitsivat lähestyvän koneen eivätkä lähteneet ylittämään kiitotietä.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi maanantaina tutkivansa tapauksen. Johtaja Veli-Pekka Nurmen mukaan tilanne oli hyvin vaarallinen.

– Jos sää olisi ollut huono, olisi voinut olla, että kone olisi rullannut laskeutuvan koneen eteen, kun se oli saanut lennonjohdolta luvankin, Nurmi sanoi.

Finnairista ei kommentoitu STT:lle lennonjohdon toimintaa tilanteessa. Yhtiön mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist sanoi, että kone pääsi lähtemään kohti määränpäätään aikataulun mukaisesti.

Nurmi ei sanonut suoraan, kenen virheestä vaaratilanne aiheutui. Hänen mukaansa se yksinkertaistaisi asiaa liikaa.

– Nyt katsomme, miten työkäytännöt ja -ohjeet vastaavat toisiaan ja pureudumme siihen. Jos rajoitutaan liikaa siihen, että ”tuo teki virheen” – silloin ruvetaan syyttämään ja tyydytään tähän, ja silloin toimintaa ei saada parannettua.

Tutkinta kestänee puolesta vuodesta vuoteen. Tutkinta alkoi jo viikonloppuna, jolloin kaikki tallenteet otettiin talteen.

Lisää aiheesta

Edellisestä vaaratilanteesta vuosia

Suomalaiskoneet ovat olleet mukana neljässä vakavassa vaaratilanteessa kiitotiellä runsaan vuosikymmenen aikana. Viimeisin lähellä piti -tilanne tapahtui vuonna 2009, kun Ilmavoimien hävittäjä rullasi kiitotielle ilman lennonjohtoselvitystä. Matkustajakone keskeytti laskeutumisen ja teki ylösvedon, kun havaitsi hävittäjän kiitotiellä.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan Helsinki-Vantaan perjantain tilanne kuuluu alustavasti samaan “kiitotiepoikkeama”-kategoriaan, mutta määrittely varmistuu Otkesin selvityksessä. Termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ilma-alus, ajoneuvo tai henkilö on kiitotiellä tai sen suoja-alueella virheellisesti tai luvatta.

Ilmailuturvallisuuteen erikoistunut Trafin johtava asiantuntija Ilkka Kaakinen totesi, että Trafi arvioi omassa toiminnassaan kiitotiepoikkeamat yhdeksi keskeisimmäksi riskiksi lentoturvallisuudelle.

Laskeutumislupa annettiin

SAS:n mukaan perjantain vaaratilanteeseen joutunutta lentoa operoi alihankkijayhtiö Cityjet. SAS:n Ruotsin mediasuhteista vastaava Fredrik Henriksson kertoi STT:lle, että koneelle oli annettu laskeutumislupa. SAS:lla tai Cityjetillä ei ollut maanantai-iltana vaaratilanteesta muuta tietoa kuin mitä he olivat lukeneet Suomen mediasta.

Finavia kertoi maanantaina aloittaneensa sisäisen selvityksen vaaratilanteesta. Yhtiön tiedotteen mukaan viranomaisille raportoitiin lentokentällä sattuneesta poikkeamatilanteesta välittömästi. Samalla käynnistettiin turvallisuudenhallinnan mukainen selvitys. Viestintäjohtaja Mikko Saariaho ei halunnut kertoa keskeneräisestä tutkinnasta eikä ottaa kantaa siihen, tapahtuiko lennonjohdossa virhe.

Riku Roslund, Minna Nyrhinen-Blazquez

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE