Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Finnairin lisäeläkekohussa ristiriita – Lintilä korostaa valtion kannan olleen selkeä – Heliövaaran asema yhä auki

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) myöntää, että Finnairinlisäeläkekohua koskevissa kommenteissa on ristiriita, mutta ei kommentoi asiaa sen enempää.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava virkamiesjohtaja Eero Heliövaara sanoi eilen Ylelle, että häneltä on jäänyt saamatta tieto siitä, mitä valtionyhtiöiden palkitsemisohjeiden linjaus lisäeläkkeiden välttämisestä tarkoittaa. Lintilä puolestaan kertoi STT:lle viime viikolla, että hänen käymässään puhelinkeskustelussa Heliövaara ja Finnairin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Itävuori myönsivät selkeästi tienneensä, että valtion tahtotila on kielteinen lisäeläkkeitä ajattelen.

Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokuntien sekä puolueen ministeriryhmän yhteiskokoukseen Espooseen saapunut Lintilä korostaa, että valtion kanta lisäeläkkeistä on viestitty selkeästi periaatepäätöksessä.
Hän kertoo tapaavansa vielä osapuolia asian tiimoilta.

Onko asialla seuraamuksia Heliövaaran kannalta?
– Katsotaan, Lintilä vastaa.

Heta Hassinen, STT

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE