Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Floridan kuvernööri julisti poikkeustilan puheen takia – hätätilakin todennäköinen

Valkoisen ylivallan johtaja Richard Spencer  puhui valikoidulle toimittajajoukolle toimistollaan elokuussa.

Yhdysvalloissa Floridan kuvernööri Rick Scott on julistanut poikkeustilan valkoista ylivaltaa kannattavan Richard Spencerin puheen takia.

Asiasta muun muassa uutisoivan Washington Postin mukaan Spencerin on määrä puhua torstaina Floridan yliopistolla.

Kuvernööri Scott sanoi poikkeustilaa koskevassa määräyksessä, että mahdollisen hätätilanteen uhka on välitön piirikunnassa, jossa Floridan yliopisto sijaitsee.

Spencer oli mukana järjestämässä äärioikeiston Charlottesvillessä elokuussa pitämää mielenosoitusta, joka päättyi väkivaltaisuuksiin, asiasta myös uutisoiva NBC News kertoo. Yksi nainen sai surmansa, kun auto ajoi vastamielenosoittajien joukkoon äärioikeistolaisten ja heitä vastustaneiden mielenosoittajien yhteenottojen aikana.

Spencerin oli määrä puhua Floridan yliopistolla jo pian Charlottesvillen tapahtumien jälkeen, mutta yliopisto ilmoitti, ettei hän voi pitää puhettaan, Washington Post kertoo. Yliopisto muutti kantansa Spencerin kannattajien ja asianajajan puututtua asiaan.
Poikkeustilan julistaminen mahdollistaa sen, että paikallinen poliisi saa tarvittaessa liittovaltiolta apua tilanteen hoitamisessa.

STT, Washington/Gainesville 

 

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE