Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Flunssa jumitti Tuomiojan New Yorkiin – nyt kotona, aamulla jo tv:ssä

Erkki Tuomioja on jälleen terveenä Suomessa ja esiintyy aamulla tv:ssä.

Yhdysvaltain presidentinvaaleja New Yorkissa seurannut kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) joutui jäämään odotettua pitemmäksi aikaa New Yorkiin. Flunssa jumitti miehen muutamaksi ajaksi hotellivuoteeseen.

11. marraskuuta Tuomioja raportoi Facebook-tilillään näin – sarkastiseen tapaansa.

– Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja voi spekuloida mikä mahtoi laukaista sellaisen flunssan joka pakotti minut pysyttäytymään tänään koko päivän hotellihuoneeni sängyssä täällä New Yorkissa, Tuomioja kertoi avoimessa Facebook profiilissaan.

USA:n ilmapiiristäkin masentunut Tuomioja raportoi seuraavana päivänä, että flunssa on hellittänyt jo sen verran että hän voi jo palata Finnairilla Helsinkiin.

– Pari viime päivää olen tutustunut Amerikkaan lähinnä televisiota seuraamalla, eikä sekään mielialaa kohota. Ei tosin Suomessakaan, Tuomioja heitti.

Tänään Tuomioja saattoi jo kotoaan kertoa, että pikkuhiljaa flunssasta paraneva toipilas valmistautuu jo huomenna uusiin koitoksiin, alkaen aamu-tvstä.

– Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaaleista ei enää olisi sellaista sanottavaa, jota ei moneen kertaa olisi lausuttu, kannattaa sitä toistaa ettemme ainakaan tietämättömyyttämme ja historiattomuuttamme yhä uudelleen heräisi samankaltaisiin tilanteisiin, Tuomioja varoittelee tunti sitten FB päivityksessään.

Lisää aiheesta

Tuomioja muuten osasi reilusti ennen vaaleja ennustaa, että Bernie Sanders olisi menestynyt Hillary Clintonia paremmin vaaleissa, kuten lauantaina julkaistu ja ennen vaaleja tehty gallup kertoi.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE