Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Fortum julkaisi Uniperista puhdistetut tulostiedot – Ilman Uniperia Fortumin alkuvuoden liikevoitto olisi ollut yli miljardi euroa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Energiayhtiö Fortum on julkaissut saksalaisen tytäryhtiön Uniperin tiedoista puhdistetun tammi-kesäkuun tuloksensa ja liikevaihtonsa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Fortum raportoi nyt Uniperin tuloksen lopetettuina toimintoina, koska Saksan valtio on ostanut Fortumin osuuden Uniperista 0,5 miljardilla eurolla.

Fortumin oikaistu liikevoitto oli tammi-kesäkuussa hieman päälle miljardi euroa ja liikevaihto 3,9 miljardia euroa. Uniperin liiketappio oli 12,6 miljardia euroa ja liikevaihto 77,9 miljardia euroa.

Fortum kertoo, että Uniperista koitunut kokonaistappio on hieman alle 6 miljardia euroa. Summa muodostuu Uniperin osakkeisiin nettona sijoitetusta noin 7,2 miljardista eurosta, 0,5 miljardin euron saatavasta kauppahinnasta sekä noin 0,9 miljardin euron osingoista Uniper-omistuksen ajalta.

Uniperista aiheutuva tappio pienentää Fortumin mukaan yhtiön omaa pääomaa. Fortum arvioi kuitenkin, että oma pääoma säilyy riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta.

KONSERNIN tasetta ei ole vielä oikaistu. Tasevaikutukset kirjataan heinä-syyskuun osavuosikatsaukseen.

Uniper-kaupan toteutuminen edellyttää vielä lopullisten sopimusten solmimisen Saksan valtion ja Uniperin kanssa sekä viranomaishyväksyntöjä useilla maantieteellisillä alueilla. Lopuksi päätös vaatii vielä Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnän.

Fortum odottaa, että kauppa toteutuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE