Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Fortum kertoo 2,1 miljardin alaskirjauksista Venäjän liiketoiminnassa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Fortum kertoo tekevänsä ensimmäisen vuosineljänneksen raportoinnissaan noin 2,1 miljardin euron alaskirjaukset ennen veroja Venäjän liiketoimintaan liittyen. Alaskirjaukset tehdään yhtiön mukaan Venäjän hyökkäyksen ja Ukrainan sodan, geopoliittisten jännitteiden, epävarmuuden ja lisääntyneiden riskien seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alaskirjausten jälkeen Fortumin omistusten kokonaisarvo Venäjällä on 3,3 miljardia euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Aiemmin tiedotetun mukaisesti noin miljardi euroa alaskirjauksista liittyy rahoitussaataviin Nord Stream 2 -kaasuputkiprojektista.

Alaskirjaukset sisältävät Fortumin mukaan noin 0,3 miljardin euron arvonalennuksen Fortumin Russia-segmentin omaisuudesta ja liikearvosta sekä noin 0,6 miljardin euron arvonalennuksen Uniper-segmentin venäläisen tytäryhtiön Unipron omaisuudesta.

Fortumin mukaan arvonalentumiset kirjataan kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen, eikä niillä ole vaikutusta yhtiön kassavirtaan, vertailukelpoiseen liikevoittoon tai vertailukelpoiseen nettotulokseen.

Fortum julkaisee tammi-maaliskuun osavuosikatsauksensa 12. toukokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE