Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Francis Leen esikoiselokuva God’s Own Country (2017): Karua, mutta aistillisen kaunista

Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus... Francis Leen esikoiselokuva on koruttoman kaunis kuvaus karuissa oloissa syttyvästä kahden miehen (Josh O'Connor, vasemmalla. ja Alec Secareanu) välisestä rakkaudesta.

Matt Lucasin ja David Williamsin luomassa, meilläkin viime vuosikymmenellä nähdyssä roisissa englantilaisessa sketsisarjassa “Little Britain” pyöri vakio-osio “The Only Gay in The Village”. Se vei  homoikoni Jimmy Somervillen ja hänen Bronski Beat -yhtyeensä tienraivaajabiisiä ihan uusiin sfääreihin  – tai sitten veti maton sen alta. Tuo gay liberation -liikkeen kansallishymniksi ja listahitiksi monissa maissa 1984 noussut  “Smalltown Boyn” kertoi surumielisen tarinan nuoresta homoseksuaalimiehestä, jonka kohtalona on joutua jättämään  syrjäinen kotikaupunkinsa. Homofobia, joka ulottuu omaan perhepiiriinkin, ajaa hänet matkustamaan pois: “Run away, turn away, run away, turn away….” kulki laulun ikimuistoinen kertosäe.

Little Britainissa Matt Lucasin esittämä Daffyd-homppeli oli tosiaan kylänsä ainoa gay-kundi, mutta näkyvä sellainen, röyhkeä suorastaan.

Monilla festivaaleilla menestyneessä Francis Leen esikoiselokuvassa “God’s Own Country” only gay in the village -käsite saa taas uudenlaisen käsittelyn. Siitä puuttuvat sekä kikatteleva koomisuus että vetistelevä sentimentaalisuus. Hyvä niin.

Suuri virta vie

Leen luoma kuva nuoren  Johnnyn (Josh O’Connor) elämästä yorkshireläisessä maaseutuyhteisössä tuntuu aluksi ahdistavalta,  sillä ensimmäisiä kuvia ja kohtauksia sävyttävät surumielisyys ja toisaalta aggressiivisuus. Tummat varjot  alkavat väistyä, kun seksualisuuttaan piilottelemaan ja patoamaan joutunut Johnny saa elämäänsä valoa ja aitoa rakkautta yllättävältä suunnalta: Johnny löytää isänsä lammastilalle palkkaamasta romanialaisesta siirtotyöläisestä Gheorghesta (Alec Secareanu) alun kyräilyn jälkeen sielunkumppanuutta ja aistillista rakkautta.

ELOKUVA
God’s Own Country
Ohjaus: Francis Lee
Pääosissa: Josh O’Connor, Alec Secareanu, Gemma Jones, Ian Hart
2017, 104 min
★★★★☆

Noin yksioikoisesti kuvailtuna God’s Own Country saattaa kuulostaa imelältä, mutta Johnnyn matka hätäisistä vessapanoista Gheorghen kanssa tavoittamaansa miesten väliseen hellyyteen ja kiintymykseen ei ole mikään ruusuin koristeltu paraatitie. Hän asuu kannattavuuden rajoilla kituuttavalla maatilalla leskeksi jääneen isänsä ja isoäitinsä kanssa, eivätkä he edusta sitä heteroväkeä, joka lähtee iloisin mielin pride-kulkueisiin. Iltaisin kylillä pyörähtäessään Johnnylla taas on tapana vetää pubissa nuppi turvoksiin, paremman tekemisen ja ihmiskontaktien puuttuessa.

Gheorghen tulokin näyttäytyy Johnnylle aluksi enemmän uhkana kuin mahdollisuutena. Ilmassa on ihan perinteistä muukalaiskammoa, mutta myös kateellista reviirin puolustusta, Gheorghe kun osoittautuu työssään eli lampaiden käsittelyssä hyvin taitavaksi.

Jännite miesten välillä alkaa purkautua useamman päivän paimenkeikalla nummilla, ja patouma räjähtää samantien hurjaksi eroottiseksi kuohuksi, jollaista kumpikaan ei ehkä  tiennyt olevan olemassakaan – tuskin Gheorghella on kotona Romaniassa ollut seksuaalisen identitettinsä kanssa yhtään helpompaa. Johnnyn isän kuolema, satunnainen syrjähyppy ja myös Gheorghen kylällä kohtaama viha tuovat vielä railoa rakkauteen, mutta Johnny ei luovuta, kun on aistillisuuden suureen virtaan antautunut.

Työn arki ja rakkauden juhla

Leen ohjaus on kurinalaisen tyylikäs. Se rakentuu kiinnostavan eripariselle perustalle: ankaran arkiset maatilan työt ovat koko ajan kuvassa mukana, jopa pinnassa, mutta niiden lomaan ujuu nuorten miesten välinen rakkaudeksi nopeasti kasvava kiintymys. Sen Lee näyttää väkevästi ja siloittelemattomasti, mutta toisaalta minkäänlaisilla kohautustempuilla kosiskelematta.

Välillä Lee antaa kameran hyväillä Yorkshiren nummimaisemia, jotka ovat vahvassa synkassa koko muun sisällön kanssa: karua, mutta kaunista. Kevättalvinen Pohjois-Englanti ei ehkä ole ihan makoisinta silmänruokaa, joten “Jumalan oma maa” ei ole valikoitunut elokuvan nimeksi ilmastollis-maantieteellisin perustein.

Lähes tyystin neljän roolihenkilön – Johnnyn, hänen isänsä ja isoäitinsä sekä Gheorghen – varassa etenevä draama on vähäpuheinen, mutta koko ajan tiheä. Ilmeet, keholliset reaktiot, pakeneminen työhön ovat kaikki kerronnassa keskeisesessä osassa.

Elokuvan päähenkilöltä irtoaa hymy ensi kerran noin tunnin kohdalla. Josh O’Connorin esittämä Johnny valloittaa silti puolelleen, hitaasti mutta varmasti. O’Connorin rosoisen komea näytteleminen  jää roolitöistä varmasti useimmille mieleen päällimmäisenä, mutta vaikuttavia ovat myös kokeneet brittijyrät Ian Hart isänä ja Gemma Jones isoäitinä. Kuinka pienin keinoin Jones näyttääkään hämmennyksen ja ymmärryksen välisen mielenvellonnan löytäessään käytetyn kondomin Johnnyn huoneen lattialta. Tai miten syvälle katsojaan porautuu Hartista välittyvä hiljainen epäusko siihen, että Johnnysta olisi tilan työn jatkajaksi tai että tilalla olisi ylipäätäänkään tulevaisuutta. Karua, mutta…

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE