Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Gazassa jälleen verinen yhteenotto – kuusi palestiinalaista ja yksi Israelin sotilas kuoli

Yksi israelilainen sotilas ja kuusi palestiinalaista on kuollut Israelin armeijan ja palestiinalaisten välisessä yhteenotossa Gazassa, kertovat Gazan viranomaiset ja Israelin armeija.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin armeijan mukaan sillä oli Gazassa operaatio, jonka yhteydessä tapahtui laukaustenvaihtoa. Israel ei ole kertonut Gazan eteläosassa lähellä Khan Yunisia sattuneesta kahakasta yksityiskohtia. Yhden kuolonuhrin lisäksi toinen israelilaissotilas haavoittui yhteenotossa.

Gazaa hallitseva Hamas syytti Israelia “pelkurimaisesta hyökkäyksestä”. Palestiinalaisten turvallisuuslähteiden mukaan Israelin operaatioon sisältyi ilmaiskuja. Yksi yhteenotossa kuolleista oli Hamasin aseellisen siiven komentajia.

Israel kertoi myös havainneensa kymmenen ja pysäyttäneensä kaksi Gazasta ammuttua rakettia. Israelin eteläosissa kuultiin pian yhteenoton jälkeen raketeista varoittavien sireenien ääniä.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti palaavansa tapahtuneen takia suunniteltua aiemmin kotimaahan Pariisista, jossa hän osallistui ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotismuisteluihin.

Viimeisimmän yhteenoton pelätään kiristävän uudelleen tilannetta Israelin ja Gazan rajalla, jossa tämän vuoden veriset levottomuudet ovat viime aikoina vaikuttaneet olevan rauhoittumaan päin. Israel esimerkiksi antoi hiljattain Qatarille luvan toimittaa Gazaan kymmeniä miljoonia dollareita avustusrahaa.

Maaliskuun lopussa alkaneiden mielenosoitusten ja levottomuuksien aikana on kuollut ainakin 227 palestiinalaista ja yksi israelilaissotilas.

Lisää aiheesta

Edellisen kerran Gazassa otettiin yhteen pari päivää sitten, jolloin Gazan viranomaiset kertoivat yhden palestiinalaisen kuolleen ja kymmenien loukkaantuneen.

Lokakuun lopussa kolme palestiinalaista kuoli Israelin ilmaiskussa. Israelin ilmavoimien mukaan palestiinalaiset olivat lähestyneet raja-aitaa tarkoituksenaan tuhota sitä. Israelin maaoperaatiot Gazan rajojen sisäpuolella ovat harvinaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE