Demariristeily27.-20.8.2016

”George Martin oli minulle kuin toinen isä” – Paul McCartney ylistää legendaarista Beatles-tuottajaa

Kuva: Lehtikuva-AFP
LKS 20160309 - JH1669; Former Beatle member and recording artist Sir Paul McCartney attends his daughter Stella McCartney's 2016-2017 fall / winter ready-to-wear show on March 7, 2016 in Paris. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / PATRICK KOVARIK
Paul McCartney työskenteli George Martinin kanssa studiossa niin The Beatlesin jäsenenä kuin myöhemmin sooloartistina.

The Beatles olisi ollut kovin toisenlainen yhtye ilman tuottajaansa George Martinia, joka kuoli tiistaina kotonaan 90-vuotiaana. Näin määritteli BBC:n musiikkitoimittaja Mark Savage tarunhohtoisen brittituottajan merkityksen.

Martin tuotti suurimman osan Beatlesin levyistä. Hän luotsasi 1960-luvun alussa neljän lahjakkaan liverpoolilaisnuoren nelikon maailmanmaineeseen matkalla harmonisesta popista ja alkuvoimaisesta rockista musiikillisiin kokeiluihin, ja yhteistyöstä sukeutui tukuittain populaarimusiikin klassikkoja.

Heti alussa George Martin ehdotti Please Please Me -kappaleen tempon nopeuttamista, mikä avitti yhtyettä saamaan sen tarvitseman laadukkaan ykköshitin ensisinglen Love Me Do seuraajaksi.

Kirjoituksessaan verkkosivullaan The Beatlesin Paul McCartney nostaa tärkeänä hetkenä esiin etenkin Martinin päätöksen lisätä jouset hänen sävellykseensä Yesterday – sekä sen, miten tuottaja suostutteli myös yhtyeen hyväksymään ratkaisun.

– Kun nauhoitimme jouset Abbey Roadin studiolla (1965), olin niin innoissani hänen päätöksensä osuvuudesta, että selitin siitä ihmisille viikkotolkulla.

Martinin sovitukset värittivät ja muovasivat Beatlesin jäsenten sävellyksiä Eleanor Rigbyn jousioktetista Strawberry Fields Foreverin kerrokselliseen psykedeliaan ja A Day In The Lifen orkestraaliosuuteen. Martin soitti itse In My Lifen klassisen barokkihenkisen pianosoolon levylle. Vastaavia esimerkkejä riittää.

Paul McCartney luonnehti Martinia keskiviikkona todelliseksi herrasmieheksi ja sanoi tämän olleen hänelle kuin toinen isä.

– Jos joku on ansainnut ”viidennen Beatlen” arvonimen, se on George, hän kirjoitti verkkosivuillaan.

Paul McCarney: Jos joku on ansainnut ”viidennen Beatlen” arvonimen, se on George Martin.

Vaikka Martin tunnettiin tiukkana ammattilaisena, McCartneyn mukaan hänellä oli myös huumorintajua.

– Hänessä ei ollut jälkeäkään hienostelusta edes sen jälkeen, kun kuningatar teki hänestä ritarin.

Puusepän perheeseen vuonna 1926 syntynyt Martin hankki itselleen klassisen musiikin koulutuksen ja haaveili aluksi tulevansa Sergei Rahmaninovin kaltaiseksi säveltäjäksi ja soittajaksi. Sotavuosien jälkeen hän soitti oboeta Lontoon baareissa ja klubeissa.

Hän meni levy-yhtiö EMIin töihin ja nousi sen Parlophone-levymerkin johtoon 1950-luvulla. Moni tuottaja oli torjunut aloittelevan Beatlesin, kunnes Martin kuuli yhtyeen demonauhan 1962 ja otti yhtyeen hoteisiinsa.

– Pidin heistä ihmisinä ja olin vakuuttunut, että meillä oli hittiyhtyeen ainekset, Martin muisteli Melody Makerin haastattelussa.

Vuonna 1970 hajonneen The Beatlesin levyjä on tähän mennessä myyty hämmästyttävät 1,6 miljardia kappaletta.

Keskustelua aiheesta

Brel oli kovinta prolemusaa Työväen Musiikkitapahtuman perjantai-illassa

Kuva: Kari Hulkko
nettikoski1
Timo Tuomisen Brel-tulkinnat olivat Työväen Musiikkitapahtuman perjantai-ohjelmiston huippuhetki. Taustalla tumista säestäneestä bändistä basisti Esko Grundström ja rumpali Tuomas Timonen.

Jos oli 45. Työväen Musiikkitapahtuman torstainen avaus sekä kattaukseltaan (suoraan Kotkasta Juha Vainio- sanottaijapalkinto taskussaan saapunut Paula Vesala sekä Michael Monroe) että yleisömäärässä menestys, oli perjantai-ilta paljon vähäverisempi. Tasapaksuhkosta ohjelmistosta erottuivat edukseen nyt ne tämän festivaalin monimuotoisuttaa ilmentävät marginaalisemmat aktit.
Punainen Lanka oli saanut ohjelmakartalta alkuillan avaajan epäkiitollisen paikan, mutta hoiti hommansa tyylillä. Laulujen saama vastaanottokin koheni sitä mukaa kuin väkeä alkoi valua Puusalin penkeille. Pieneltä breikiltä – piirun verran vajaa 40 vuotta – tositoimiin estradeille palannut Punainen Lanka näytti Valkeakosken setillään, miksi sitä voi pitää yhtenä keskeisenä maailmanmusiikin pioneerina Suomessa ja jo ajalta, jolloin koko world music -käsitettä ei vielä edes tunnettu. Lauluissa soivat niin lattari- ja afrorytmit  kuin suomalaisen kansanmusiikin kalevalaiset helinät.

Lähempänä populaarimusiikin valtavirtoja oltiin sitten Harri Saksalan tutussa Simon & Garfunkel -coveroinnissa ”Taistelija” ja Eija Ahvon laulamassa kotimaisessa klassikossa ”Jäähyväiset aseille”, joka muuten ei ole Liisa Tavin tuotantoa, kuten sisäänspiikkauksessa ilmoitettiin, vaan hienon uuden aallon bändin, tamperelaisen  Kollaa kestään biisikatalogista, josta Tavi sen repertuaariinsa nappasi.

Perjantai-illan raikkain ja railakkain tunti vietettiin festarialueen pienimmällä ja tarjonnaltaan monina vuosina kiinnostavimmalla SAK-lavalla. Kansallisteatterin näyttelijä Timo Tuominen toi musiikkitapahtumaan viitisen vuotta sitten kasaamansa Jacques Brel -lauluohjelman, jossa kuullaan nippu belgialaisen lauluntekijämestarin karheankomeita lauluja Tuomisen omina, uusina suomennoksina.

Kansallisteatterin Lavaklubin tiiviissä tilassa Tuomisen Brel-tulkinnat saavuttavat varmasti isomman intensiteetin kuin heinäkuisen auringon alla Kanavarannassa, mutta kiitettävän korkeaksi fiilis nousi näinkin. Yhtenä huipentumana kuultiin  Brelin kipakka ”Les bourgeois” (”Porvarit”), joka saattoi olla koko festivaaliviikonlopun tiukinta työväenmusiikkia. Brelin sydänhän sykki aina päähänpotkitun kansanosan puolesta.

 

Timo Lassyn saksofoni soi komeasti Valkeakosken festiivaalilla, jonne myös laatujazz istuu hyvin.

Timo Lassyn saksofoni soi komeasti Valkeakosken festivaalilla, jonne myös laatujazz istuu hyvin.

Musareiden keskilinjaan nähden vahvasti marginaalissa oli myös  hienon bändinsä kanssa Puusalissa soittanut saksofonisti Timo Lassy. Viime kesänä Valkeakoskella Kirjazzin pääesiintyjänä ihastuttanut suomalaisten nuoren polven nykyjazzin eturivin taitureihin kuuluva Lassy otettiin innostuneesti vastaan musiikkitapahtumassakin, mutta keikan lopetus oli järjestäjien puolelta tökerö. Lassyn bandin vetäessä vielä viimeistä biisiään, päälavalta alkoi jytyyttää jo Hayseed Dixien yhdentekevä hillbilly-tuuttaus, niin että Lassyn ja kumppaneiden kiitoskumarrukset hautautuivat jo yleiseen kakofoniaan.

Miksi muuten heviklassikoita bluegrassiksi vääntävä cover-orkesteri Hayseed Dixies oli Valkekoskella taas? Bändi on ihan kohtuuhupaisa ilmestys kerran nähtynä, mutta kahta vetoa tämä vitsi ei oikein kestä.

Jyväskylästä Suomen rock-kartalle 30 vuotta sitten ponnahtanut Miljoonasade on paljon kestävämpää laatua. Tämäkin orkesteri on uudellenkasautunut, mutta Punaista Lankaa paljon pienemmän tauon jälkeen. Oli jopa  hämmästyttävää nähdä, kuinka pähkinöiksi Miljoonasade festariväen yhä pisti. Vanhat klassikot ”Lapsuuden sankarista” ”Olkinaiseen” ja ”Voipalloon” otettiin vastaan ihan hurmiossa, mutta myös bändin toisen elämän (2014-) aikana syntynyt uustuotanto eli tänä vuonna ilmestyneen albumin ”Sähköinen rouva Maa” biisit tuntuivat tehoavan yllättävän hyvin.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai on ainakin paperilla perjantaita moni-ilmisempi ja tietysti määrällisesti runsaampi. Varmoja kansanvillitsijöitä ovat tietysti Antti Tuisku ja Kaija Koo, mutta marginaaleista kiinnostuneiden kannattaa tsekata Puusalin puolelta ainakin nousevat kotimaiset tämän vuosikymmenen tulokkaat Tilhet, pajut ja muut ja Tiisu sekä amerikkalainen jazzvokalisti Stacey Kent, joka mitä oletettavimmin on Valkeakosken työväenmusiikkifestivaalin esiintyjälistoilla ensimmäinen Grammy-ehdokkuuteen yltänyt.

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Katso tallenne Demokraatin Suuresta markkinatalouskeskustelusta

Kuva: Kari Hulkko

Työväen Musiikkitapahtuma on käynnistynyt Valkeakoskella. Myös Demokraatti on vahvasti mukana festivaaleilla.

Suuressa markkinatalouskeskustelussa ottivat perjantaina yhteen kansanedustajat Elina Lepomäki (kok.) ja Ville Skinnari (sd.), Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä sekä Sitran vanhempi neuvonantaja, vihreiden ex-kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Keskustelun vetivät Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi ja politiikan toimittaja Simo Alastalo.

Varsinainen keskustelu käynnistyy videolla noin neljän minuutin kohdalla.

Nelipäiväinen tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla, Valkeakosken sydämessä. Tapahtumaan odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä. Kaupunkifestivaalin tähtiesiintyjiin lukeutuvat tänä vuonna muun muassa Antti TuiskuOlavi UusivirtaKaija Koo ja Paula Vesala.

Tapahtuman perinteiden mukaisesti ohjelmistoa värittävät myös työväen sävelet. Aatetta ja tunteen paloa musiikin muodossa tarjoavat Punainen Lanka solisteinaan Eija Ahvo ja Harri Saksala sekä Jacques Brelin lauluja tulkitseva Timo Tuominen. Työväen- ja rauhanlaulujen helmiä kuullaan myös Reino Bäckströmin 50-vuotisjuhlakonsertissa.

Festivaalin kruunaavat lauantain päätteeksi järjestettävät Yöyhteislaulut, joissa päästään laulamaan tuttuja työväenlauluja Kirjaslammen rauhaisassa tunnelmassa.

Keskustelua aiheesta

Avointa henkilökulttia – solistit sen tekevät

Kuva: Maarit Kytöharju
Meidän Festivaalin persoonallisen Avajaiskonsertin päättivät Pekka Kuusisto (vas.) viulu, piano, laulu ja elektroniikka, PaperiT (kesk.) laulu sekä Samuli Kosminen (oik.) lyömäsoittimet ja elektroniikka.

Pekka Kuusiston luotsaama kesäjuhlaviikko, Meidän Festivaali, etsii ja koettelee rajojansa. Yleisö epäröi sekin, ei ryntäile ainakaan avajaisiin suurin joukoin. Lippuja myytiin jo periaatteella ”kaksi yhden hinnalla”. Kun konsertti alkoi, Sibelius­salissa oli edelleen yli puolet istuimista tyhjinä.

Ei ollut nuorten suurta invaasiota, festivaalipaitoihin pukeutuneet kuulijaneidotkin vieressäni ihastelivat mieluummin älylaitteittensa valaistuja viestisivuja, kunnes karkasivat kesken ohjelman tiehensä. Samoin tekivät muutamat aikuisetkin viimeisen esityksen loputtoman transsin jyskyttäessä tärykalvoja.

Johtajan kunnianhimoinen ja omannäköinen todellisuus ei siis ota tuulta ainakaan toistaiseksi täysillä. Vaikuttaa jopa siltä, että Meidän Festivaali on Minun Festivaali, niin Pekka Kuusisto -keskeisesti se rakentuu. Yleisökato on ikävää, sillä onhan poikittaisille näkemyksille, kokeiluille ja rohkeudelle oltava tilansa ja tilaisuutensa.

Klarinetin iloluontoista vuoropuhelua nauhurin kanssa

Konsertin ns. klassinen osuus, Steve Reichin New York Counterpoint klarinetille ja elektroniikalle oli lakkaamattoman tutkailun, hedelmällisen uteliaisuuden kyllästämä, kuten taisi olla koko konsertinkin ajatus. Yhteyttä haetaan ja koetaan eri tavoin, liike oharoi perinteen teoreettiset periaatteet.

Teoksessa on pitkiä ääniviiltoja ja notkeata rytminikotusta, on keveätä pulahtelua kuin salakan uinti rantavedessä. Keskustelu nauhan ja solistin välillä on elävää, kohteliasta ja innostuen päällepuhuvaa. Reichin nuottikuva on avoin ja iloimielinen kimara.

́Kivat sulle ́, tuntuu säveltäjä lopussa huikkaavan.

Matthew Hunt, paljasjalkainen britti, oli kansakuntansa ohjeiden mukaan astunut saareltaan ulos, Brexit!, ja tullut ihastuttamaan suomalaista hyvinvointiyleisöä.

Mies ja kynttilä

Tuomas Toivosen Urbaani Komedia on teoksen nimenä vähän harhaanjohtava. Kun sähköistetty, loitsuava taustamantra luo kynttilänvalossa pohjaa pitkälle puheenparrelle, ei runopoljento ja ortodoksinuotti tuotakaan pelkkää hupia. Tarinan maailman ja maailmankuvan rakentaminen on paljon muuta kuin komediallista.

Traagisuutta, asiaa, toiveikkuutta, tuhoisuutta, pettymyksiä rivi riviltä.

Käsikirjoituksesta saanee sanoa, että karsiminen ja keskittäminen eivät ole paheista viheliäisimpiä. Kaikkea ei tarvitse yrittää sanoa yhden session kuluessa. Olisivatpa kontrastit, kärjistykset tai vaikkapa latteudet edes vähän värittäneet tai törkkineet sanajonoa.

Toivosen solkenaan tuottama puheloitsu sisälsi kyllä paikoin oivallisia runorytmejä ja ­sointuja sekä harkiten keskitettyjä melodiamelismoja. Mutta kokonaisuus oli kyllä loitsuvirsien lailla suomalaisen tasapaksu.

Vyöryvä prosessikuvaus

Pekka Kuusiston, Paperi T:n ja Samuli Kosmisen päätösteos oli kuin valtoimenaan kiehuva kattila elektroniikan koekeittiössä. Oli paljon savua ja hakua, mutta ei samassa suhteessa kipunoita ja löytöjä. Oli tarpeellista, oli koettelevaa kokeilua, oli timanttisia sattumia, mutta liikaa tyhjää näpertelyä ja onttoa itseen ihastumista.

Pitkänpitkässä rupeamassa trion musisointi oli paikoin lapsellista sanan hauraassa merkityksessä. Viulisti­pianisti­laulaja Kuusisto sai estradin, käymistila näkyi ja kuului. Polkeva jalkatyö sämpleristinä hallitsi menoa. Rumpali Kosmisen toimisto soi upeasti ja Paperi T:n Malarian pelko ­sanoitukset olivat ihanasti simppeleitä ja oi, rohkeita.

Luomisen tulva sai vyöryä, polttoainetta sai tuhlailla. Muusikot olivat varmasti mielissään, melkoinen osa yleisöstäkin vallan innoissaan.

Matti Saurama

Meidän festivaali
Vaiheessa, In a Phase
Taiteellisena johtajana Pekka Kuusisto
Avajaiskonsertti
Äänisuunnittelu Teemu Korpipää, valosuunnittelu Pietu Pietiäinen
Järvenpää­talo 23.7.2016

Keskustelua aiheesta

Avanti! tienhaarassa – Suvisoitosta puuttuu nyt verevyys

Kuva: Heikki Tuuli
Suvisoitto_16
Avantin Suvisoiton avajaiskonsertin klarinettisolistina kuultiin Jörg Widemannia.

Klassikon maineeseen kavunnut kamariorkesteri Avanti! herättää perinteisessä Suvisoitossaan kysymyksiä.

Onko orkesteri nuorentuneesta soittajistostaan huolimatta kääntymässä kuin huomaamatta iltaruskon suuntaan? Hurmion vuodet kun ovat peittyä värittömän tunnelman pilviverhon alle, yleisön keski-ikä alkaa viitata suurten sinfoniaorkestereiden kuulijoiden lukemiin, henki järjestelyjä myöten etsimässä mennyttä verevää virettään. Surullista todeta, että ajan tylyttävä ilmapiiri näyttäisi koskettaneen maineikasta orkesteriapparaattia, satuttaneen sitä.


Avanti! XXXI Suvisoitto – Just be

Suunnittelu, kapellimestari Dima Slobodeniouk, Vienna Glass Armonica Duo Christa ja Gerald Schönfeldinger, Jörg Widmann, klarinetti, Mika Väyrynen, harmonikka

Missä siis ovat nuoret kuulijat, missä toimitsijoiden innoittunut joukko ja reipas festivaalihenki? Tiedän, ne ovat uusilla festivaaleilla. Ei kai vain Avantin Suvisoitosta ole tulossa kohti hidasta hiljaisuutta laskeutuva vanha ja arvokas kesämuisto?

Tämänvuotisen kesäkonserttijuhlan avasi saksalaisen Jörg Widmannin ”Armonica”. Teos on sävelletty lasiharmonikalla ja pienelle orkesterille. Eksoottiseksi luokiteltava soolosoitin loihtii ihmeellisen illusatorisen tunnelman. Kaukaisten etäisyyksien kosketus kiertää kuulijoita, kotilomainen soitin saattelee hennot äänet liikkeeseen. Ilmavirta tuntuu lainehtivan kaihon ja herkkyyden säveliä. Orkesterin hillityt jouset laskettelevat glissandojen liukumäkeä, celesta vastailee soolosoittimen sukulaissieluna.

Lasiharmonikka on omailmeisten sointivärien sanansaattaja, Christa Schönfeldinger soittimen varmaotteinen tulkitsija. Sointia täydensi myös Mika Väyrysen harmonikka, tarpeellinen soinnillinen lisä.

Avantin loistonpäivät palasivat mieleen Jörg Widmannin tulkitsemassa Mozartin A-duuri klarinettikonsertossa. Salonkien sulokkuutta hymyssä suin, kevein elkein, osien karaktäärit kirkkaina loistaen. Hämmästyttävää musikanttiutta ja antaumusta, Mozartia ylittämättömästi! Solisti soljutti säveliä kuin välkkyviä helmiä nauhassa kosketellen. Avanti! – hyvillä mielin, yleisö! – hyvillä mielin.

Vincenc Masekin (1755-1831) Konsertto lasiharmonikalle ja orkesterille (lasiharmonikalle, verrofonille ja orkesterille sov. Christa Schönfeldinger) oli erityisyydessään illan kohokohta. Solistit Christa Schönfeldinger ja Gerald Schönfeldinger virittivät heleän sointiharson salin ylle. Särkyvää, käsiteltävä hellästi! Musiikki värähteli lempein valoisin värein, leikitellen ja kiihkeinkin hipaisuin. Äänilähteiden urkumaiset heijastumat liitelivät varoen satuttamasta mitään – ketään.

Béla Bartókin Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille ja celestalle on multitaitajan kynästä. Aatominen (akateeminen) kuivakkuus vain joskus tuppaa esiin puhtaaksi peratun partituurin sivuja selattaessa. Jouset ovat joustavia, lyömäsoittimet painottavat lyömä-sanaa, celesta särähtelee.

Teoksen taianomainen imu ottaa valtaansa hitaasti hivuttamalla, volyymiä kuin säätimestä lisäämällä. Häviävä hiipuminen taas on eteerisyyttä täynnä, rytmit vuorotyössä kannat kopisten. Riuskat lyömäsoitinefektit kannustavat eteenpäin, jousten pizzicatot markkeeraavat iskuhenkeä kuin maalitauluja kivittäen, kieliä surutta piiskaten.

Sähikäistunnelmat, mahtipauhu, kirivaihteet, kauhuskenaariot, aaltoileva karnevaalihuuma, siinä kuvia lopun yritysmaailmasta. Tunneskaala hipoo reunojaan.

Avanti! pani parastaan, nuoret osaavat jo. Mutta ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä” vielä…, siinä se olisi. Merkkejä onneksi on.

Kapellimestari Dima Slobodeniouk osoitti olevansa taipuisa vaatimusten vietämäksi ja viejäksi, rikkaalla tulkinta-asteikollaan hurmaava johtaja. Briljantti tyyliniekka.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Tumman sykkeen juhlaa Kansallisoopperassa

Burana trip
Carmina Buranan solsteina kuultiin sopraano Hanna Rantalaa, baritoni Ville Rusasta ja tenori Sergei Balashovia.

O Fortuna! Onnetar vie ja tuo. Sitä ajatusta käyttää Carmina Buranan runotarina ihmisen maallista vaellusta seuraillessaan.

Suomen Kansallisooppera

Carl Orff: Carmina Burana

Libretto Carmina Burana -kokoelma Beuernin alueen maallisia runoja – Musiikinjohto Eivind Gullberg Jensen – Kuoron valmennus Marco Ozbič ja Marge Mehilane – Rooleissa sopraano Hanna Rantala, tenori Sergey Balashov, baritoni Ville Rusanen; Suomen Kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja lapsikuoro

Kokoelman käsikirjoitus on peräisin 1200-luvulta. Sitä säilytettiin Benediktbeuernin luostarissa kunnes se löydettiin 1800-luvun alussa.

Onnenpyörä kiertää kehää, laajempaa ja yksittäisempää ja koskettelee näin monin kohdin inhimillistä elonkiertoa. Carmina Buranan maallisella runomatkalla seurataan kohtalon kulkua, ihaillaan luontoa ja kevättä, kuljetaan niityllä ja metsässä, tarkkaillaan elämää kapakassa ja – lauletaan loputtomasti rakkaudesta. Tarinassa ei kaunistella tai peitellä mitään inhimillisen elämän piirteitä. Avoimuus on fortunan taikasana.

Tätä maallista materiaalia on vaalittu luostariveljien huomassa hyvin, kuka tietää miten ”korkeassa huudossa” se veljien arjessa on ollutkaan.

Carmina Buranan (1937) musiikki perustuu yksinkertaisuuden periaatteille, arkaaisuuden hyväksymiselle. 1900-luvun puolenvälin jälkeen tutuksi käynyt minimalismikin on sille paljosta velkaa. Toisteisuus, pumppaava rytmikkyys sekä simppelit mutta harkitut harmoniset ratkaisut ovat tehneet teoksesta kestosuosikin.

Teoksessa on vahvoja näyttämöllisiä piirteitä, olihan liikkeen ja draamallisten ainesten osuus Carl Orffin (1895-1982) ajatuksissa ja musiikissa keskeisellä sijalla.

Kansallisoopperan ainokaisessa esityksessä (taltioitiin ja lähetettiin HSTV:ssä) kaikki oli kerrasta poikki -kohtalon varassa. Niinpä suuren esityskoneiston ajaminen saumattomasti yhteen hankalien rytmisten iskutusten ja dynaamisten vaihtelujen lävitse ei kaikilta osin onnistunut. Mutta kyllä osasi kuoro myös räjäyttää kallion, osasivat muusikot sarjatulittaa tiheät tremoloa muistuttavat kuvionsa ja mahtivolyymin hallinnan. Hivelevä pianissimo toimitti tehtävänsä viattoman vastapainon asemassa.

Esityksen solisteista Ville Rusasen baritoni on saanut ääneensä lisää painovoimaa, kypsynyttä syvyyttä sekä ilmaisuunsa harkittua rohkeutta. Hanna Rantalan sopraanon potentiaali näyttäytyy yhä täyteläisempänä ja monipuolisempana. Vivahdekimppu on runsas ja näyttävä, äänen väri kuin koru. Myös tenoriosan laulanut Sergey Balashov suoriutui tehtävästään ilmeikkäästi.

Oopperan kuoro repäisi taivaan kahtia, lähestyi helliä hetkiä varoen, mutta kompasteli joskus rytmiaskelissaan. Poikakuoron laulu oli kaunista, se oli kirkasta ja puhdasta kuin lähdevesi.

Orkesteri kärsi ajoittain sekin suurten elementtien balanssiongelmista, mutta vuorasi muutoin oopperasalin hurjin freskoin ja toisaalta harkitun keskittynein yksityiskohdin.

Kapellimestari Eivind Gullberg Jensenin liikkeissä on ihanteellista elastisuutta. Riuskuus tulee sitä tarvittaessa. Tuimuuskin on sympaattisuudella voideltua, iskuvoima räjähdysherkkää. Ajoittain hän joutui pidättelemään valjakkonsa karkailua mutta sai pian korskean koneiston hallintaan.

Teos päättyi vuorenkokoiseen huipennukseen. Tumman sykkeen juhla oli ohitse, haltioitunut yleisö tyytyväinen.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta