Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Golfaaja Mikko Korhonen tähtää tänään kärkisijoille Portugalissa

Suomalaisgolfaaja Mikko Korhosen tiukka kilpailuputki jatkuu torstaina Portugalin Vilamourassa, missä hän tavoittelee kärkisijoja miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime viikonloppuna Korhonen kiri Hollannissa jaetulle 24. sijalle, mutta myöntää peräkkäisten kilpailuviikonloppujen tuntuvan raskaalta.

– Vähän alkaa jo olla kroppa jumissa, kun kisa on kolmas peräjälkeen. Maanantaina keskityin siksi vain palautteluun ja tiistaina pelasin Tapio Pulkkasen kanssa yhdeksän reikää treenien jälkeen. Nyt lepäillään ja odotellaan torstaita, maailmanlistalla parhaana suomalaisena sijalla 119 oleva Korhonen maalaili tiedotteessa.

Suomalaisista myös Pulkkanen ja Kim Koivu ovat mukana Portugalissa järjestettävässä kilpailussa, jonka palkintoarvo on kaksi miljoonaa euroa. Suomalaiset aloittavat kilpailun torstaiaamuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE