Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Greenpeace raottaa vapaakauppasopimuksen verhoa – julkaisee salaisia asiakirjoja

Lokakuussa Helsingissä osoitettiin mieltä vapaakauppasopimusta vastaan.

Ympäristöjärjestö Greenpeace aikoo julkaista asiakirjoja, jotka paljastavat vakavia ongelmia neuvotteluissa EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimuksesta eli TTIP:stä.

Hollannin Greenpeace on saanut haltuunsa osan sopimusluonnostekstistä viimeisimmältä neuvottelukierrokselta, joka käytiin viime kuussa. Vuodettuja asiakirjoja on kaikkiaan liki 250 sivua, ja Greenpeace aikoo julkaista ne tänään puoliltapäivin Suomen aikaa nettisivuillaan.

Greenpeacen mukaan vuodetut asiakirjat osoittavat, kuinka Yhdysvallat on yrittänyt heikentää tai kiertää EU:n normeja. Järjestön mukaan toteutuessaan TTIP vaarantaisikin vakavasti ilmaston, ympäristön ja kuluttajien suojelun sekä lisäisi yritysten valtaa.

Yhdysvallat puuttuisi EU:n lainsäädäntöön

Greenpeacen mukaan TTIP antaisi amerikkalaisille yhtiöille mahdollisuuden vaikuttaa EU-lainsäädäntöön erilaisten komiteoiden ja valmisteluryhmien kautta.
Järjestön mukaan Yhdysvallat myös vaatii EU:ta luopumaan ennalta varautumisen periaatteesta, jota käytetään unionissa muun muassa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseen.

Periaatteen nojalla esimerkiksi vaaralliseksi epäillyn tuotteen myynti voidaan estää, vaikkei siihen liittyvää riskiä pystyttäisikään täysin arvioimaan. Tuotteen vaarattomuuden osoittaminen jää sen tuottajalle, valmistajalle tai tuojalle.

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström on vakuuttanut, ettei EU aio luopua ennalta varautumisen periaatteesta. Greenpeacen mukaan periaatetta ei kuitenkaan mainita ollenkaan vuodetuissa asiakirjoissa.

Lisää aiheesta

Tavoitteena sopimus vuoden loppuun mennessä

Yhdysvallat ja EU ovat neuvotelleet vapaakauppa- ja investointisopimuksesta vuodesta 2013 lähtien.

TTIP:n tarkoituksena on purkaa kaupan esteitä, kuten tulleja, EU:n ja Yhdysvaltain väliltä. Tavoitteita ovat myös standardien yhtenäistäminen ja julkisten hankintojen avaaminen kilpailulle.

TTIP:n kannattajien mukaan sopimus vahvistaa kansainvälistä kauppaa ja luo uusia työpaikkoja. Neuvottelujen tavoitteena on ollut, että sopimus saataisiin aikaan vuoden loppuun mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE