Gustafssonin mielestä arjen kuvaus on työväenkirjallisuuden ydintä

Työväenkirjallisuuden päivän avannut Jukka Gustafsson (vas) ja museonjohtaja Kalle Kallio.

Työväenkirjallisuuden päivän lauantaina, 2. syyskuuta,  Työväenmuseo Werstalla avanneen, tapahtuman kummin, kansanedustaja Jukka Gustafssonin mukaan arjen kuvaus on työväenkirjallisuuden ydintä. Arjen kulusta kun kriittistä sanottavaa riittää.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden  kunniaksi  Työväenkirjallisuus päivän  tämänvuotinen teema oli suomalainen arki.

Työväestön elämässä oli aika, jolloin kaikki arki pitkine työpäivineen oli pelkkää raadantaa niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tätä aikaa kuvaa muun muassa Väinö Linna Pohjantähti -trilogiassaan. Toki hän kuvasi myös teoksessaan Tuntematon sotilas tavallisia kansanmiehiä ja heidän poikiaan sekä koko porukan tuntemuksia sodasta ja siinä sivussa myös muusta elämästä.

Gustafssonin mielestä Linnan työtä jatkoi muun muassa Erkki ”Napi” Lepokorpi, joka hänkin kertoi muun muassa sisällisodasta sekä sen jälkeisestä elämän arjesta. Näkökulman tarjosi etenkin Pispala.

Lepokorven kuvaamat tapahtumat käynnistyvät suurlakosta ja vievät aina valkoisten piirittämälle Tampereen raatihuoneelle huhtikuussa 1918. Kuvaus on tarkkaa: Lepokorpi kuvaa petosta ja kaaosta, joskin myös ystävyyttä ja arjen sankaruutta.

Lepokorpen kirjojen miljööt sijoittuivat näin ollen vahvasti Tampereelle. Lepokorpi kirjoitti kymmenkunta romaania ja muita tekstejä.

Suomen paras aika 1980-luvulla

Gustafsson sanoo, että 1960-luvulta Suomessa alkoi kulku kohti parempaa – hyvinvointiyhteiskuntaa. Tuli 5-päiväinen työviikko, ja vapaa-aika lisääntyi. Vaikka elämä alkoi olla aikaisempaa turvallisempaa, matka hyvinvointiin oli pitkä: Oli tapeltava muun muassa eläkkeistä ja asunnoista.

Gustafssonin mukaan Suomi eli parasta aikaansa 1980-luvun puolivälissä.

Nykyaikaa taas sävyttävät muun muassa lasten oikeudet ja asema, pienet eläkkeet ja ihmisten maksuhäiriöt. Matkasta ovat pudonneet esimerkiksi työttömät, pätkätyöläiset ja osa eläkeläisistä.

– Henkistä hyvinvointiakaan ei ole enää tarjolla samalla tavalla kuin ennen. Yhteisiä positiivisia kokemuksia ei koeta enää – paitsi urheilussa.

Omasta kielestä pidettäävä huolta

Gustafsson oli huolissaan myös englannin kielen ylivallasta. Se murtaa suomen kielen asemaa. Kehityksestä on hänen mielestään oltava huolissaan, koska yhteinen kieli on kulttuurin perusta.

Gustafsson ei näe enää suomalaisessa yhtesikunnassa sen jäsenille yhteisiä arvoja. Niinpä esimerkiski työttömyys seurauksineen ja yhteiskunnassa vallitseva eriarvoisuus tarjoavat työläiskirjailijoille uusia aiheita.

– Nostan esimerkisi Sirkku Peltolan. Hänen töistään henkii voimakas kannanotto mainittuihin ongelmiin: erilaisten ihmisten asemaan, muuttoliikkeeseen, kaupungistumiseen, ihmisen vanhenemiseen ja yhteisöllisyyden merkitykseen.

Keskustelua aiheesta