Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haatainen: Neuvolat voivat yhä joutua markkinakilpailuun – syynä “poliittinen päätöslukko”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen pitää hallituksen tänään kertomia muutoksia sote-palvelujen vaiheistamiseen kosmeettisina.

Sote-keskukset voivat uuden ilmoituksen mukaan aloittaa maakunnissa toimintansa joko puoli vuotta ennen tai jälkeen aiemmin annetun määräajan eli 1.1.2019.

– Aikataulumuutos ei poista sitä tosiasiaa, että hallitus on siis tämän poliittisen sopimuksensa mukaisesti perustamassa maakunnat, joka on keskustan tahtotila ja sitten yhtiöittämässä meidän julkiset terveyskeskuspalvelut ja laittamassa ne markkinoille kylmästi kilpailemaan asiakkaista yksityisten yhtiöiden ja kansainvälisten terveysjättien kanssa. Tämä on se perustavanlaatuinen ongelma tässä koko ratkaisussa, Haatainen sanoi tänään sote-välikysymyskeskustelussa eduskunnassa.

Tästä hän eteni sote-uudistuksessa paljon puhuttaneeseen asiaan, neuvoloihin. Perhe-  ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kertoi välikysymyskeskustelussa, että maakunta voi päättää, ovatko neuvolapalvelut sote-keskuksessa vai maakunnan liikelaitoksessa.

Kuten tiedettyä, tulevat yhtiöitetyt sote-keskukset voivat olla myös yksityisessä ylläpidossa.

– Neuvolat voivat toimia edellytykset täyttävissä sosiaali- ja terveyskeskuksissa maakunnan oman päätöksen mukaisesti, Rehula itse muotoili.

“Se estää teitä arvoisa pääministeri.”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi hyppäävänsä maakuntapäättäjien asemaan ja suositteli, että neuvolat olisivat maakuntien liikelaitoksessa.

Tuula Haatainen katsoi, että kokoomuksen ajama valinnanvapausmalli ja keskustan maakuntamalli on “poliittinen päätöslukko”, joka tuli nyt Sipilänkin esteeksi.

– Se estää teitä arvoisa pääministeri kertomasta meille, jonka ehkä haluaisitte kertoa, kun toivoitte sitä, että neuvoloita ei laiteta yksityisiin yhtiöihin markkinoille kilpailtaviksi. Halusitte, että ne pysyvät maakunnilla, mutta nyt sanotte, että maakunta päättää.

– Todellisuudessa, jos haluamme, että valtakunnallinen loistokas neuvolapalvelujärjestelmä säilyy, te olisitte voineet rajata nämä palvelut (valinnanvapauden) ulkopuolelle. Kaiken kaikkiaan järkevintä olisi toteuttaa valinnanvapaus niin, että vahvistetaan olemassaolevaa järjestelmää niin, että hankitaan yksityisiltä täydentäviä palveluita. Siihen on olemassa keinoja, Haatainen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE