Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haatainen: Suomen turvattava kaikkien lasten oikeudet perheeseen

Jukka-Pekka Flander
Varapuhemies Tuula Haatainen (sd.).

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) muistuttaa, että jokaisella lapselle on oikeus perheeseen.

Demokraatti

Demokraatti

Vuonna 2015 Suomeen saapui 3 024 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa.

– Yksin maahan tulleilla lapsilla on jatkuva huoli elossa olevista perheenjäsenistään. Ikävä on kova ja huolta on paljon muista perheenjäsenistä, hän kirjoittaa Facebookissa.

– Perhe on meille kaikille tärkeä, myös näille lapsille. Perheenjäsenten läsnäolo auttaisi myös nuorten sopeutumista ja tuottaisi osallisuuden tunnetta uudessa maassa. Kotoutuminen ja kotiutuminen on helpompaa, kun on oma perhe tukena.

Haatainen toteaa, että yksin maahantulleiden nuorten oikeus perhe-elämään toteutuu Suomessa puutteellisesti. Perheenyhdistämisen esteenä on monia juridisia ja hallinnollisia ongelmia – esimerkiksi hakemusten kohtuuttoman lyhyet määräajat, joustamattomat todistus- ja asiakirjavaatimukset, hakemusten tekemisen taloudelliset kulut sekä tiukka toimeentuloedellys, jota sovelletaan myös perheenkokoajina toimiviin lapsiin, mikäli he eivät ole pakolaisasemassa.

– On myös erittäin ongelmallista, että alaikäisen odotetaan huolehtivan perheensä toimeentulosta. Tämä on myös selvästi ristiriidassa lasten oikeuksien sopimuksen kanssa.

– Perhe-elämä on suojattu niin Suomen perustuslaissa kuin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissakin. Alaikäisenä yksin tulleiden osalta suoja näyttää kuitenkin kovin huteralta. Se ei ole kenenkään etu, eikä inhimillisesti kestävä käytäntö.

Haatainen muistuttaa lapsen oikeuksien sopimuksen 9 artiklasta: “Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa.”

– Suomen on päätöksenteossaan kunnioitettava ja noudatettava kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja turvattava kaikkien lasten oikeudet perheeseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE