Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haataisen ensimmäisenä allekirjoittama aloite menestyi – eduskunta keskustelee #Metoo’sta joulukuussa

SDP:n Tuula Haatainen on ensimmäinen allekirjoittaja #Metoo-keskustelualoitteessa, jota on tuettu myös muista puolueista.

Suurin oppositiopuolue SDP oli vaatinut, että eduskunnan suuressa salissa pitää järjestää keskustelu seksuaalisesta häirinnästä.

Tänään eduskunnan puhemiesneuvosto on päättänyt, että ajankohtaiskeskustelu järjestetään tiistaina 12.12. kello 14 täysistunnon alussa.

SDP:n kansanedustaja, presidenttiehdokas Tuula Haatainen vahvisti asian tänään Demokraatille.

– Kun koko Suomi puhuu asiasta, kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta siitä,  SDP:n kansanedustaja, presidenttiehdokas Tuula Haatainen sanoi viikko sitten jättäessään keskustelualoitteen, jonka ensimmäinen allekirjoittaja hän on.

Allekirjoittajia on myös muista puolueista.

Sosiaalisesta mediasta liikkeelle lähtenyt #metoo-kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän otsikoihin kotimaassa ja maailmalla, mutta Suomen politiikassa asia ei ole toistaiseksi noussut puheenaiheiden kärkeen.

– Nyt on tullut aika, että poliittiset päättäjät ottavat asian esille ja alkavat tehdä töitä sen eteen, että seksuaalinen häirintä saadaan kitkettyä yhteiskunnastamme, SDP vaati käynnistämässään aloitteessa.

Haatainen on toivonut myös presidenttiehdokkailta enemmän keskustelua aiheesta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE