Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Haavisto Ylellä: Suomi saattaa joutua harkitsemaan Nato-hakemuksen etenemistä ilman Ruotsia

AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomen ja Ruotsin turvallisuuden kannalta ykkösvaihtoehto on edelleen se, että Suomi ja Ruotsi pyrkivät Natoon yhtä aikaa.

Demokraatti

Demokraatti

Haavisto kuitenkin totesi Ylen aamun haastattelussa, että Suomi saattaa joutua harkitsemaan uudelleen Nato-jäsenhakemuksen edistämistä Ruotsin kanssa yhtä aikaa, jos Ruotsin hakemus tyssää pidemmäksi aikaa.

Hänen mukaansa asiaan on kuitenkin vielä liian aikaista ottaa kantaa.

Ruotsissa on viime viikkoina ollut laajoja Turkin-vastaisia protesteja, jotka ovat kiristäneet maiden välejä ja jarruttaneet Ruotsin Nato-jäsenyystoiveita. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi maanantai-iltana, ettei Ruotsin tule odottaa, että Turkki tukisi maan Nato-jäsenyyttä.

Haaviston mukaan Ruotsin protesteista on tullut selvä jarru Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksille.

– Nämä protestoijat kyllä leikkivät Suomen ja Ruotsin turvallisuudella, hän totesi Ylen aamussa.

Ulkoministeri arvioi, että protestoijien tavoitteena on provosoida Turkkia sekä vaikuttaa kansalaisten ja poliitikkojen mielipiteisiin. Turkissa ollaan protesteista ”järkyttyneitä ja harmissaan”, ja ne lykkäävät Turkin neuvotteluhalukkuutta, Haavisto toteaa Ylellä.

Suomen ja Ruotsin Nato-taival lykkääntyy Haaviston mukaan ainakin Turkin vaaleihin asti eli toukokuun puoleenväliin. Haavisto totesi Ylellä, että Suomi, Ruotsi ja Turkki pyrkivät sopimaan alkukevääksi uutta kolminkeskistä kokousta, jossa tilannetta arvioidaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE