Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hakkaraisen saama diplomaattipassi herättää ihmetystä – aikoo lähteä naisystävän luo Hondurasiin koronasta huolimatta

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kertoo, että hänelle on myönnetty diplomaattipassi. Diplomaattipassin myöntämiseen liittyy lukuisia ehtoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Olen (EU-parlamentin) Latinalaisen Amerikan työryhmässä ja joudun tekemään Amerikan-matkoja, Hakkarainen perustelee.

Hänen mukaansa diplomaattipassi oli helppo saada. Hän sanoo myös maksaneensa passin itse.

Hakkarainen kertoo, että hän on lähdössä jossakin vaiheessa Hondurasiin Keski-Amerikkaan, jossa hänellä on naisystävä. Hän aikoo matkustaa, vaikka alueen koronatilanne on vaikea.

Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Hondurasissa on lähes 39 300 vahvistettua koronatartuntaa, ja tautiin kuolleita on yli 1 100. Yliopiston mukaan viimeisimmän viikon aikana uusia tartuntoja on havaittu lähes 5 500. Maan väkiluku on 9,9 miljoonaa.

Ulkoministeriön STT:lle luovuttaman diplomaatti- ja virkapasseja koskevan sisäisen määräyksen mukaan europarlamentin jäsenille ei myönnetä diplomaatti- tai virkamiespassia pelkästään parlamentaarikon tehtävän perusteella. Diplomaatti- tai virkapassin myöntämistä harkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti.

Esimerkiksi Euroopan parlamentin valiokunnan jäsenyys, johon liittyy matkoja, ei ole sellaisenaan peruste diplomaattipassille. Sen sijaan parlamentin valiokunnan puheenjohtajuus, johon liittyy matkoja kriisialueille, on katsottu perusteeksi diplomaattipassille.

Lisää aiheesta

Hakkarainen ei ole valiokunnan puheenjohtaja.

STT:n tiedossa ei ole, millä tarkalla perusteella diplomaattipassi on Hakkaraiselle myönnetty. Ulkoministeriö ei voi kommentoida yksittäistapauksia diplomaattipassiin liittyen.

Passin haltijat nauttivat diplomaattista suojaa.

Diplomaattipassiin ovat oikeutettuja diplomaattien lisäksi muun muassa presidentti, valtioneuvoston jäsenet, eduskunnan puheenjohtajat sekä oikeuslaitoksen, kirkkokuntien ja puolustusvoimien ylimmät johtajat.

Passin haltijat nauttivat diplomaattista suojaa. He voivat muun muassa matkustaa viisumivapaasti.

Ulkoministeriön sisäisen ohjeen mukaan pelkkä maahantulo- ja rajamuodollisuuksien helpottaminen ei kuitenkaan ole yleensä yksinään riittävä peruste diplomaattipassin myöntämiselle.

Sen sijaan diplomaattipassi voidaan myöntää, jos se on välttämätön tehtävän turvallisen hoidon kannalta. Tällöin otetaan huomioon kohdemaan yleinen turvallisuus, yhteiskuntajärjestys ja kulttuuri.

Hakkaraisen diplomaattipassista kertoi ensin Yle.

STT–Antti Autio, Maria Muilu

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE