Politiikka

Häkkäseltä yhä varovainen tuki euro- ja eduskuntavaalien 2019 yhdistämiselle – puolusihteerit koolla piakkoin

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Oikeusministeri Antti Häkkänen.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Oikeusministeri Antti Häkkänen.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Oikeusministeri Antti Häkkänen.

Eduskunnan tänään alkaneen syysistuntokauden yksi asialistalla oleva asia on päättää, pidetäänkö vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaalit yhtä aikaa. Myös muiden vaalien ajankohtiin odotetaan selkeyttä.

Vaaleja pohtineet eduskuntaryhmien puoluesihteerit jättivät loppukeväällä asian oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) pohdintaan. Eduskuntapuolueista SDP, RKP ja kristillisdemokraatit olivat tuolloin skeptisiä euro- ja eduskuntavaalin yhdistämiselle 2019. Muut puolueet kannattivat.

SDP katsoi tuolloin muun muassa, ettei ole varaa ottaa riskiä siitä, ettei Suomella olisi toimintakykyistä hallitusta, kun maastamme tulee EU:n puheenjohtajamaa kesällä 2019. Tämä mahdollisuus on, mikäli hallitusneuvottelut venyvät.

Jos vaalit pidetään normaalisti, eduskuntavaalit ovat 14.4. ja eurovaalit 9.6.

Oikeusministeri Häkkänen kertoi Demokraatille tänään eduskunnassa, että puoluesihteerit käyvät tuota pikaa asiasta vielä yhden keskustelukerroksen.

– Nyt on hyvä, että puoluesihteerit edustavat puolueitaan siellä samassa pöydässä, esittävät sitten näkemyksen, ovatko edelleen jakolinjat ennallaan vai ei.

– Se taitaa olla parin viikon päästä. Minä odotan rauhassa heidän analyysinsä tähän.

– Minä suhtaudun kohtuullisen positiivisesti, että ne tilapäisesti voitaisiin tässä tapauksessa ehkä yhdistää, mutta tietysti siinä pitää realistisesti katsoa, onko riittävä pohja, Häkkänen vastaa kysymykseen europarlamentti- ja eduskuntavaalien yhdistämisestä.

Käytännössä puolusihteerien pitäisi löytää mahdollisimman suuri yksimielisyys, mikäli vaaleja yhdistettäisiin. Häkkänen toteaa, että traditio on se, että runnomalla vaalien ajankohtia ei lähdetä muuttamaan.

Vaalipohdinta on ylipäänsä elänyt sitten edellisen puoluesihteerin mietinnön, koska hallituksen sotehankkeen aikataulu on pettänyt. Maakuntavaaleja kaavaillaan nyt vasta lokakuulle 2018.

SDP:n hallintovaliokunnan demarit Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen kysyivätkin kesällä, miksei maakuntavaaleja voisi järjestää vuoden 2019 eduskuntavaalien yhteydessä.

Puoluesihteerien kokoontumisesta onkin nyt odotettavissa ratkaisuja tai näkökantoja useampien vaalien järjestämiseen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat