Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho: “Luuleeko hallitus, että Kataisesta tulee komission puheenjohtaja, jos oikein maksetaan?” – Nettomaksajista vain Suomi kiittelee EU-budjettia

Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho hämmästelee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) suhtautumista EU-komission budjettiehdotukseen. Sipilä kommentoi tänään, etteivät hurjimmat suunnitelmat toteutuneet ja budjetissa huomioitiin hyvin Suomen keskeisiä tavoitteita.

Esimerkiksi panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen kuten myös Erasmus-ohjelmaan olivat Sipilän mukaan tervetulleita.

Halla-aho huomauttaa Facebook-päivityksessään, että komissio esittää brexitin jättämän rahoitusaukon täyttämistä jäljelle jäävien nettomaksajien kuten Suomen, Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan maksuosuuksia nostamalla.

– Itävallan liittokansleri Kurz totesi tuoreeltaan, että esitystä ei voida hyväksyä. Ruotsin valtiovarainministeri Andersson sanoi, että Ruotsi ei aio hyväksyä esitystä. Tanskan pääministeri Lökke Rasmussen tviittasi, että esitystä ei voida hyväksyä, ja että pienempi EU tarvitsee pienemmän budjetin. Alankomaiden pääministeri Rutte ilmoitti, että esitystä ei voi hyväksyä. Sipilän mielestä Suomen kannat on otettu hyvin huomioon, Halla-aho listaa.

– Mikä hallitusta vaivaa? Missä kohdassa sitä kuuluisaa ja hartaudella kartutettua “luottamuspääomaa” aiotaan käyttää? Onko rahan kippaaminen niin ihanaa, että Suomi tekee sitä vaikka yksin? Luuleeko hallitus, että Kataisesta tulee komission puheenjohtaja, jos oikein maksetaan, Halla-aho kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE