Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho MTV:lle: Yhteistyöstä kieltäytyminen hyvä mainos ehdokkuuden puolesta

Demokraatti kertoi viikonloppuna kolmen puolueen kieltäytyvän hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mikäli Jussi Halla-ahosta tulisi puolueen puheenjohtaja.

Puolueet ovat vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

– Nämä puolueet edustavat monessa suhteessa kaikkea sitä, mitä minä vastustan, ja mitä suuri osa perussuomalaisten kentästä vastustaa. Jos nämä puolueet ilmoittavat, että ne eivät tee minun johtamani puolueen kanssa yhteistyötä, katson, että se on ihan hyvä mainos ehdokkuuteni puolesta, Halla-aho kommentoi asiaa MTV:lle.

Halla-aho kritisoi MTV:lle myös puheita siitä, että hänen valintansa perussuomalaisten johtoon saattaisi aiheuttaa hajaannusta myös puolueen sisällä.

– Ei perussuomalaiset mihinkään hajoa. Voi olla ihmisiä, jotka lähtevät puolueesta siinä tilanteessa, että minut valitaan tai siinä tilanteessa, että ei valita, hän sanoo MTV:lle.

Helsingin Sanomat on tänään uutisoinut Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmän tilanteesta. Keskiviikkoiltana kaksi sen jäsenistä ilmoitti vaihtavansa ryhmää.

Perussuomalaisesta puolueesta eroava Nina Huru perustaa HS:n mukaan oman ryhmän. Syyksi hän ilmoittaa perussuomalaisten sisäiset ristiriidat sekä Jussi Halla-ahon asettumisen ehdolle puolueen johtajaksi.

Halla-aho ei ole toistaiseksi sanonut, että lähtisi varmuudella tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. Hän pitää asiaa todennäköisenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE