Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho: “Pitää uskaltaa näyttää esimerkkiä silloin, kun yhteinen paatti on ajamassa päin jäävuorta”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Perus

– Kertaluonteisen koronaelpymispaketin erikoinen piirre on, että se ei ole kertaluonteinen, se ei liity koronaan, eikä se elvytä, sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Demokraatti

Demokraatti

Eduskunta keskustelee paraikaa EU:n elpymispaketista. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron Halla-aho.

Halla-ahon mielestä paketti toimii mallina tuleville vastaaville järjestelyille.

– Myös jokseenkin kaikki talouselämän asiantuntijat jakavat tämän analyysin.

– ”Kertaluonteisuus” on pelkkä tyhjä sana, jos jokaiseen kertaluonteiseen järjestelyyn on käytännössä pakko osallistua.

Halla-aho näkee myös, että elpymispaketti ei liity koronaan.

– Rahanjakoperusteet liittyvät pääosin jäsenmaiden taloudelliseen tilanteeseen ennen koronaa. Korona on keppihevonen, jonka avulla toteutetaan tulonsiirtounionia, yhteistä budjettia ja kansallisvaltioiden alasajoa. Etelä-Euroopan maiden kroonisia talousvaikeuksia ei pystytty viimeisen vuosikymmenen aikana ratkaisemaan pakotetulla talouskurilla, ja siksi niitä pyritään nyt ratkaisemaan ongelmien sosialisoinnilla. Tästä elpymispaketissa on kyse.

Halla-aho sanoi, että hallitus ja media pyrkivät luomaan mielikuvaa, että vaihtoehtona ovat elpymispaketin hyväksyminen tai ero Euroopan unionista.

– Kuvitteleeko joku tosissaan, että EU erottaisi mallioppilaansa ja ikuisen nettomaksajan, jos tämä kieltäytyy lisäämästä omaa nettomaksuosuuttaan? Pohditaanpa historiaa. Tanska tyrmäsi kansanäänestyksessä Maastrichtin sopimuksen 1992. Tanskaa ei erotettu, vaan palattiin neuvottelupöytään, jossa Tanska sai erivapauden olla liittymättä tulevaan yhteisvaluuttaan. Se jättäytyi myös esimerkiksi yhteisen maahanmuuttopolitiikan ulkopuolelle. Kumpikin päätös on myöhemmin osoittautunut erittäin viisaaksi. Vuonna 2005 Ranska ja Alankomaat tyrmäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslain. Näitäkään maita ei erotettu, vaan vedettiin henkeä. Kaksi vuotta myöhemmin perustuslakiprojekti haudattiin.

– Jonkun pitää uskaltaa näyttää esimerkkiä silloin, kun yhteinen paatti on ajamassa päin jäävuorta. Liittovaltiointoilijat korostavat usein, että Suomen on oltava kokoaan suurempi vaikuttaja, ja että rakentavalla asenteella voidaan EU:ssa kerätä poliittista pääomaa, jota voidaan käyttää sitten, kun käsillä on meille tärkeitä asioita. Me olemme samaa mieltä. Nyt on sellainen tilanne. Nyökyttelemällä ja häntää heiluttamalla Suomi ei kerää poliittista pääomaa vaan vahvistaa mainettaan hyväuskoisena hölmönä, jota ei tarvitse ottaa päätöksenteossa huomioon, Halla-aho päätti ja esitti elpymispaketin hylkäämistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE