Politiikka

Halla-aholaisuus oli liikaa – vuoto perussuomalaisista jatkuu

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Helsingin kaupunginvaltuutettu Harri Lindell on Alfa TV:n talousjohtaja.
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Helsingin kaupunginvaltuutettu Harri Lindell on Alfa TV:n talousjohtaja.
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Helsingin kaupunginvaltuutettu Harri Lindell on Alfa TV:n talousjohtaja.

Helsingin kaupunginvaltuustossa perussuomalaisia edustava Harri Lindell lähtee kuntavaaleihin Kristillisdemokraattien sitoutumattomana ehdokkaana. Lindell eroaa perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja perustaa valtuustokauden lopupuajaksi oman valtuustoryhmän.

– Olen pettynyt perussuomalaisten harjoittamaan politiikkaan. ”Halla-aholaisuus” eli kovien arvojen esiin nousu on vallannut puolueessa liikaa tilaa, Lindell sanoo.

Harri Lindell on toiminut perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana ja ollut myös useamman kauden perussuomalaisten puoluehallituksessa sekä puolueen varapuheenjohtajana.

Harri ”palaa nyt juurilleen”.

Lindell on työskennellyt myös perussuomalaisten pää-äänenkannattajan PerusSuomalainen-lehden päätoimittajana noin kahdeksan vuoden ajan.

– Otamme Harri Lindellin innolla takaisin Kristillisdemokraatteihin, Harri ”palaa nyt juurilleen”, puolueen järjestöpäällikkö Mikko Rekimies sanoo.

Lindell on ollut aikaisemmin Kristillisdemokraattien eduskunta- sekä eurovaaliehdokkaana.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat