Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-ahon pelko levisi keskustaan – “Hallitusyhteistyölle  on ehtonsa”

Jussi Halla-aho (ps.) levittää pelkoa keskustan eduskuntaryhmässä.

Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen näkee vaikeana Keskustan hallituskumppanuuden perussuomalaisten kanssa, jos Jussi Halla-Aho valitaan puolueen puheenjohtajaksi. Honkonen kokee henkilökohtaisesti vaikeana sopeutua ajatukseen Keskustan hallituskumppanuudesta Halla-Ahon kanssa.

– Toisten puolueiden henkilövalinnat eivät lähtökohtaisesti kansanedustajille kuulu. Herää kuitenkin kysymys, jos Halla-Aho valittaisiin, voisiko hän sitoutua hallitusohjelmaan, kun hän ei näytä täysin olevan sitoutunut edes keskeisiin kansanvaltaisen oikeusvaltion perusperiaatteisiin, kuten jakamattomaan ihmisarvoon, kysyy Honkonen.

Honkonen näkee yhteistyön edellytyksenä hallitusohjelman noudattamisen.

Juha Sipilän johtama hallitus on saanut Suomen raiteilleen. Halla-Ahon on sitouduttava hallitusohjelmaan, eikä hallituksen sisällä voi tehdä Keskustan perusarvojen, ihmisyyden, sivistyksen ja jakamattoman yhdenvertaisuuden vastaista politiikkaa, Honkonen linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE