Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Halla-ahon värväysoperaatio voi sittenkin tuhota Sipilän hallituksen

Perussuomalaiset puolueen jättänyt ja siihen palaava kansanedustaja Ritva Elomaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puolueen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedotustilaisuudessa eduskunnassa 22. kesäkuuta 2017.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kylmähermoinen taktikko. Välittömästi 20 kansanedustajan irrottua emopuolueestaan, Halla-aho alkoi lähettää kirjeitä.

Ei hän suinkaan lähettänyt niitä kaikille, vain niille, jotka koki olevan itseään lähellä ja jotka houkuteltiin siniseen tulevaisuuteen väärin perustein ja valhein. Hän ilmoitti yksintein myös, että sinisissä on niitäkin, joita ei edes huolita takaisin.

Kirjeissä Halla-aho pyytää loikanneita palaamaan ja antoi heille takarajankin, heinäkuun.

Halla-aho on kuin takavuosien pikkupoikien villin lännen sarjakuvasankari Pecos Bill. “Pecos Billille ei v-tuilla”, kuultiin pihamailla tuon tuostakin.

Ei Halla-ahollekaan. Nyt hän kostaa pyrkimällä hajottamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen. Ja on tavoitettaan nyt yhden askeleen lähempänä, kun Ritva “Kike” Elomaa loikkasi takaisin.

Sipilällä on enää 105 kansanedustajaa turvanaan. Jos ja kun muutamakin sinisen tulevaisuuden kansanedustajista siirtyy takaisin, Sipilän enemmistö voi hyvinkin kääntyä jopa vähemmistöksi.

Uusi hallituskriisi on silloin valmis. Ei Suomessa hallita vähemmistöhallituksella. Ei ainakaan kahta jäljellä olevaa vuotta.

Sipilä joutuu vääntelemään kakkaranvarsiaan juhannuksena autotallissaan uuteen uskoon, sillä uudet vaalit ovat hänelle se vihoviimeinen vaihtoehto. Kannatus on ollut laskussa jo puolitoista vuotta. Tänään mentiin HS-gallupissa jo alle surkeaakin surkeamman kuntavaalituloksen.

Jokaisessa tapauksessa Halla-aho horjuttaa ja heikentää hallitusta pahemman kerran.

SDP:n kannattaa käyttää juhannuksenpyhät oman näkemyksensä ja oppositiotaktiikkansa hiomiseen. Jälleen kerran pääoppositiopuolueelle on tarjolla paalupaikka, kun vihreätkin vasta totuttelevat omaan uutuuttaan kiiltevään johtoonsa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE