Kotimaa

Hallinto-oikeus: Alkoholin myynti rannekkeella laskuksi rikkoi lakia

Lehtikuva / Mikko Stig
Suuret oluet pienet panimot -tapahtuma Rautatientorilla Helsingissä heinäkuussa 2016.
Lehtikuva / Mikko Stig
Suuret oluet pienet panimot -tapahtuma Rautatientorilla Helsingissä heinäkuussa 2016.
Lehtikuva / Mikko Stig
Suuret oluet pienet panimot -tapahtuma Rautatientorilla Helsingissä heinäkuussa 2016.

Alkoholin myynti lähimaksurannekkeella vuonna 2016 järjestetyillä olutfestivaaleilla rikkoi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan lakia. Pienpanimoiden tuotteita esittelevässä Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumassa asiakkaille oli tarjottu rannekkeita, joiden avulla alkoholia oli voinut ostaa laskulle.

Neljä päivää kestävä vuosittainen tapahtuma järjestettiin Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi tapahtumaa järjestävälle Lammin Sahdille huomautuksen rannekkeista. Yhtiö valitti hallinto-oikeuteen, sillä sen mukaan Afterpay-rannekkeessa oli kyse mihin tahansa luottokorttiin rinnastuvasta maksujärjestelystä.

Järjestelmä ei kuitenkaan ollut Valviran hyväksymä, joten hallinto-oikeus katsoi, että maksutapa rikkoi alkoholilakia. Vaikka oikeus nyt päätti, että maksurannekkeen käyttö oli laitonta, se on sallittu torstaista lähtien, kun uusi alkoholilaki tulee voimaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat