Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitukseen kolme uutta ministeriä – ministerien määrä on jatkossa 17

Hallitus on päättänyt puoliväliriihessään, että hallitukseen tulee kolme uutta ministeriä.

Keskustelu ministerien määrästä lähti liikkeelle oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) kohtuuttomasta työmäärästä. Tämä on jo kolmas kerta, kun asiaan haettiin ratkaisua.

Hallituksen ministerimäärä on jatkossa 17, kun se on tähän asti ollut 14.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi, että ministerien työtaakka on isojen reformien keskellä ollut suuri.

– Se puoltaa sitä, että työmiehiä ja naisia olisi enemmän. Toiseksi haluamme huolehtia lainsäädännön tasosta.

Kokoomus ottaa hoidettavakseen oikeusministerin salkun. Jari Lindström on aiemmin antanut ymmärtää, että hän haluaa jatkaa nimenomaan työministerinä. Näin on siis nyt käymässä.

Uusien ministerien nimet selvinnevät tämän viikon aikana, kun niistä päätetään hallituspuolueitten puolue-elimissä.

Perussuomalaisesta puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini myönsi Lindströmin olleen liki epäinhimillisen urakan edessä. Hallituksen ministeriruletissa perussuomalaisille tulee kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävät ja uuteen salkkuun otetaan Soinin salkusta eurooppaministerin tehtävä. Kulttuuri- ja urheiluasiat ovat olleet aiemmin opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosella (kok.).

Perussuomalaisten niministerinimitys menee huomenna perussuomalaisten puoluehallituskäsittelyyn.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoi kehysriihen tiedotustilaisuudessa myöhään tiistai-iltana, että maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen salkku on ollut keskustaministereistä kovin ja raskain.

Sipilän mukaan Tiilikainen on kuitenkin selvinnyt tehtävästään hyvin ja on myös jaksanut sitä hoitaa. Tiilikaisen salkku kuitenkin jaetaan.

– Miten Tiilikaisen salkkua jaetaan, en ole siihen vielä uhrannut ajatuksia

.– Olen kutsunut puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokoukseen kokoon torstaina kello 9. Pyrimme tekemään päätöksen mahdollisemman nopeasti.

Sipilä kertoi Demokraatille, ettei tarkkaa ajankohtaa perhe- ja peruspalveluministerin jo hallituksen aloittaessa sovitulle vuoronvaihdolle vielä tiedetä.

Kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) korvaa tehtävässä tällä hetkellä ministerinä toimivan Juha Rehulan (kesk.) kesälllä.

Uutista täydennetty kello 01.41 keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE