Toki päätösvastuussa on yksin hallitus.

Ylipäänsä koko pandemian hoidolle asettaa kehikon se, kuinka kauan sen uskotaan kestävän. Ja tästähän ei ole varmaa tietoa.

Tähän saakka Suomessa on onnistuttu hyvin. Koronaan on kuoltu suhteellisen vähän. Mutta mitä pidempään erilaiset rajoitustoimet kestävät, sitä pitkäaikaisemmiksi muodostuvat pandemian seuraukset. Ne taas saattavat osua ennen kaikkea yhteiskunnan hauraimpiin.

Kova kysymys kuuluukin, olisiko pandemian nopeampi vieminen yhteiskunnan läpi tai nykyistä ainakin hivenen pienempi jarruttelu sittenkin oikeampi tapa. Millainen strategia aiheuttaa vähiten inhimillistä kärsimystä pitkässä perspektiivissä?

Pääministeri Sanna Marin on tuskaillut koulujen avaamista nimenomaan siltä kannalta, kuinka paljon etäopetus vahingoittaa juuri niitä koululaisia, joille tilanne tällä hetkellä on vaikein. Onhan puhuttu jopa kadoksissa olevista oppilaista.

OAJ:n kyselyn mukaan peräti 70 prosenttia peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajista kertoo, että yksittäisiä oppijoita jää tavoittamattomiin tai ainakin heidän tavoittamisensa on epäsäännöllistä. Luku on kieltämättä hirmuinen.

Marinin ajattelun taustalla näkyy vanha sosialidemokraattinen eetos siitä, että kaikki päätökset pitäisi tehdä aina yhteiskunnan hauraimpien tilannetta kulloisessakin tilanteessa ajatellen. Siinä pääministerin ja hallituksen tuska.

Keskusta on vetänyt rajoituksissa tiukkaa linjaa. Ilmeisesti kuitenkin sekin olisi myöntyväinen siihen, että kouluja jollakin tavalla avattaisiin.

Keskustalaisista lähtökohdista tiukempi rajoituslinja lienee tällä kohdin ymmärrettävä. Onhan se aina pitänyt esimerkiksi lasten kotihoidon puolta. Se näkyy vaikkapa keskustelussa perhevapaauudistuksesta, jossa keskusta ei tingi kotihoidon tuen suuruudesta. Kotona on hyvä olla, keskustassa ajatellaan. Näin voi nyt ollakin, koulujen avaamisessa riskinä on se, että tauti ottaa uusia kierroksia.

Opettajat ovat vastustaneet koulujen avaamista. He kysyvät täysin järkevästi, miksi koulut kannattaisi avata kolmeksi viikoksi. Suomessa kysymys on näin aseteltuna validi siinäkin mielessä, että täällä koulut päättyvät ja lomat alkavat aiemmin kuin monissa muissa Euroopan valtioissa. Lisäksi on pelkona, että osa vanhemmista ei laske oppilaita kouluun ja jälleen oppilaita katoaa.

– Valtaosa oppijoista tavoitetaan hyvin. Vaikeudet koskevat yksittäisiä oppijoita. Koulujen avaamista on arvioitava kokonaisuuden kannalta. Heikosti tavoitettavia oppijoita on järkevää tavoitella täsmätoimin. On pikaisesti pohdittava, miten juuri heitä voidaan tukea tehokkaammin. Nyt ei kannata tehdä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä edes osu kohteeseensa, mutta lisäävät suuren joukon sairastumisriskiä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoi tiedotteessa.

Luukkaisen sanat tuovat mieleen keskustelun oppivelvollisuudesta. Siinäkin on ollut puolueita, jotka ovat vaatineet täsmätoimia oppivelvollisuuden sijaan. Esimerkiksi kokoomus näkisi, että varhaiskasvatuksessa täsmätoimet olisivat tehokkaampia kuin oppivelvollisuuden kaikkia koskeva pidentäminen. OAJ tosin kannattaa oppivelvollisuutta.

Mutta mikä olisi fiksuin ratkaisu? Täsmätoimet eivät kuitenkaan ole lähellekään kaikkia tavoittaneet tähänkään asti. Totta kai opettajat ovat yrittäneet saada kaikin keinoin jokaisen oppilaan kiinni, joten tuskin täsmätoimet toimisivat jäljellä olevan kolmenkaan kouluviikon aikana kovin paljon paremmin.

Tällainen argumentointi puoltaisi rajoitusten purkamisessa jonkinlaista kaikkia, ainakin tiettyjä ikäluokkia, koskevaa ratkaisua pikemminkin kuin yksittäisiin oppilaisiin suunnattuja toimia.

Kadonneiden oppilaiden kannalta on takuulla iso ero siinä, ovatko he kadoksissa noin puoli vuotta vai vain parisen kuukautta. Asia on heidän kannaltaan vakava – yhtä lailla kuin vakavaa voi olla se, että sairaus lähtisi taas leviämään.

Ideaali ratkaisu paperilla olisi tietenkin se, että kaikki oppilaat saataisiin kiinni ja samalla kukaan ei sairastuisi. Vai olisiko?

HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen sanoi tänään Ylellä, että pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa tautia sairastamaan, jolle tauti todennäköisimmin ei ole vaarallinen eli lapset, nuoret, aikuiset. Ja pyrkiä rajaamaan iäkkäämpää väestöä sairauden ulkopuolelle.

Kaiken keskustelun taustalla kummittelee siis edelleen jossain määrin asiantuntijatasollakin avoin kysymys siitä, tavoitteleeko Suomi laumasuojaa sairastamalla vai ei. Sisäministerin valtiosihteeri Ollipoika Parviainen lyttäsi Järvisen kommentin Twitterissä Suomen virallisen linjan ja tiedon kanssa ristiriitaiseksi.

Hallitus joutuu tekemään kouluja koskevan ratkaisunsa kuten muutkin koronaratkaisut jonkinlaisessa sumussa. Niinpä ratkaisu voi olla oikea tai se voi olla väärä. Ja se nähdään ehkä vasta jälkeenpäin.

Viisasta on ainakin se, että koko ajan seurataan tilannetta ja ollaan valmiita nopeisiin korjausliikkeisiin, jos päätökset menevät väärään suuntaan. Jos jokin, niin terveydenhuollon kantokyvyn kestäminen on koko ajan ollut hyvä ja pysyvä ankkuri, josta on syytä pitää jatkossakin kiinni.

Toinen ankkuri on se, kuten on monesti julkisuudessa sanottu, että asiat on tehtävä tutkittuun tietoon perustuen.

Ja toivottavasti jatkossa pandemian hoitoa pystytään linjaamaan myös entistä enemmän tutkittuun sekä myös testattuun tietoon nojaten.

Epävirallisena #korona-kommentaattorina mediassa toimiva HUS Ylilääkäri Järvinen toivoo että meidän "Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa tautia sairastamaan, jolle tauti todennäköisimmin ei ole vaarallinen eli lapset, nuoret, aikuiset."

Vaarallinen lausunto ja ajoitus.

— OlliPoika Parviainen (@OP_Parviainen) April 23, 2020

Lapsuudessani järjestettiin lapsille vesirokkobileitä. Järvisen ajattelu siitä että terveiden pitäisi tauti nyt sairastaa, johtaa helposti tällaiselle tielle.

Ajoitus on myös vastuuton. Ensi viikolla on vappu. Nyt kun rajoitukset toimivat, EI pidä uhrata tehtyä työtä.#korona

— OlliPoika Parviainen (@OP_Parviainen) April 23, 2020