Politiikka

”Hallituksella tulisi olla korvat kuulolla ja sydän paikallaan” – ex-työministeri odottaa korjausliikettä

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lauri Ihalaisen mielestä noin 10 000 Senaatintorilla viime perjantaina mieltään osoittavaa eivät voineet olla väärässä.
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lauri Ihalaisen mielestä noin 10 000 Senaatintorilla viime perjantaina mieltään osoittavaa eivät voineet olla väärässä.
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lauri Ihalaisen mielestä noin 10 000 Senaatintorilla viime perjantaina mieltään osoittavaa eivät voineet olla väärässä.

Kansanedustaja, entinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) ei yllättynyt vähääkään, että näiden valtiopäivien ensimmäisen kyselytunnin keskeiseksi aiheeksi nousi hallituksen esitys niin sanotusta aktiivimallista.

Hänen mielestään yli 140 000 kansalaisaloitteen allekirjoittajaa ja noin 10 000 ihmistä Senaatintorilla eivät voineet olla väärässä. Viestinä oli, että aktiivimallin työttömyysturvaleikkaukset ovat epäoikeudenmukaisia ja alueellisesti ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa.

– Hallituksella tulisi olla nöyryyttä, korvat kuulolla, sydän paikallaan ja tehdä korjausliike lain pahimmissa epäkohdissa.

Ihalainen kritisoi, että nyt työttömien työttömyysturvan kimppuun käydään pala kerrallaan miettimättä, miten työttömyysturvaa kokonaisuutena tulisi kehittää tulevaisuuden tarpeille.

Keskustelussa katsotaan nyt peruutuspeiliin.

Hänen mielestään olennaista on löytää uusia ideoita työttömyysturvan – koulutuksen ja työllistämisen – välille. Ihalainen muistuttaa, että SDP:llä on tarjota rakentavia esityksiä.

– Keskustelussa katsotaan nyt peruutuspeiliin ja menneisyyteen työn murroksen haasteet tuntien.

Ihalainen varoittaa, että työttömyysturvaleikkaukset johtavat siihen, että toimeentulo- ja asumistukimenot kasvavat huomattavasti. Työn murros näkyy ja tuntuu.

– Ihmiset joutuvat tai saavat vaihtaa työtä, ammattia ja työpaikkaa kiihtyvää vauhtia. Murros merkitsee sitä, että työn tekemisen muodot vaihtelevat lyhyelläkin ajalla kokoaikatyöstä, pätkätyöhön, yksinyrittämiseen, koulutukseen tai työttömyyteen, hän listaa.

Hänen mukaansa muutoksen hallinnan ja työmarkkinoiden todellisen joustavuuden lisäämiseksi tarvitaan lisää koulutusta ja kattava työttömyysturva. Hyvä työttömyysturva antaa ihmisille mahdollisuuden ilman riskiä siirtyä työstä ja yrityksestä toiseen.

– Siksi nyt katse pitäisi suunnata tulevaisuuden ajan työttömyysturvan ja koulutuksen yhtäaikaiseen kehittämiseen, Ihalainen painottaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat