Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitukselle taas kovaa kritiikkiä: “Mitähän ajattelevat lähihoitajat, lastentarhaopettajat ja laitoshoitajat, jotka hallitus vuosi sitten painosti leikkaamaan lomarahojaan?”

SDP:n Antti Lindtman korostaa oikeudenmukaisuuden tärkeyttä yhteiskunnan rakentamisessa. Hänen mukaansa kansalaisten on vaikea hyväksyä hallituksen tekemiä leikkauksia, kun se samaan aikaan jakaa verohelpotuksia hyvätuloisille. Tästä esimerkkinä Lindtman luettelee muun muassa perintöveron alennuksen ja niin sanotun apteekkarivähennyksen.

SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokouksessa Oulussa puhunut Lindtman sanookin, että verokarkkien jako jatkuu edelleen ja hallitus aikoo kaiken kukkuraksi vapauttaa 121 000 kaikkein parhaiten ansaitsevaa solidaarisuusverosta.

– Mitähän ajattelevat ne julkisen sektorin koulunkäyntiavustajat, lähihoitajat, lastentarhaopettajat ja laitoshoitajat, jotka hallitus vuosi sitten painosti leikkaamaan lomarahojaan? Monestakaan tämä ei tunnu oikeudenmukaiselta. Pienituloisilta otetaan, rikkaille annetaan lisää.

Lindtmanin mukaan hallitus otti vuosi sitten vallan ajaa työnantajapuolen kanssa yhdessä julkisen sektorin lomarahaleikkausta. Nyt sillä on valta perua tämä päätös.

– Minulla on tänä päivän yksi iso viesti hallituksen tulevaan budjettiriiheen. Perukaa siivoojien, lähihoitajien, ensihoitajien, opettajien, koulunkäyntiavustajien, keittiötyöntekijöiden ja muiden julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaus.

Lindtamin mukaan tämä olisi ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisuutta.

– Se loisi tunnetta luottamuksesta, jonka varassa Suomea viedään yhä parempana seuraaville sukupolville. Se olisi myös piristysruiske kotimaiselle kulutukselle.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE