Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitukselle vaihteeksi kehut – “Suuri mahdollisuus”

Liikenne- ja viestintäministeriön esittämät linjaukset markkinoita avaavasta liikennekaaresta ovat Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän mukaan oikeansuuntaisia.

– Kevyempi sääntely ja markkinoille pääsyn helpottaminen ovat oikea tapa vastata meneillään olevaan teknologiseen murrokseen, Penttilä kiittelee.

Liikennemarkkinan avaaminen on Penttilän mukaan suuri mahdollisuus samaan tapaan kuin telealan vapauttaminen oli 1990-luvulla. Suomeen ja Eurooppaan syntyi uusia toimintamalleja, kasvua ja menestyviä yrityksiä. Nyt tavoitteena tulee olla samanlaisen dynamiikan synnyttäminen liikennetoimialalle.

– Yksityiskohdissa on paljon työstettävää, mutta on tärkeää, että etenemme nopeasti ja pidämme kiinni tänään julkaistuista periaatteista.

Onnistuessaan siirtyminen liikennekaareen tarkoittaa Penttilän mukaan merkittävää kilpailukykyloikkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE