Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitukselle välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo eduskunnassa 18. tammikuuta.

Kolme oppositiopuoluetta on jättänyt yhteisen välikysymyksen valtion velkaantumisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt haastavat hallitusta julkisen talouden velkaantumisesta. Oppositioryhmät katsovat, että valtion korkomenojen kasvu tekee julkisen talouden velkaongelmasta akuutin.

Ryhmät huomauttavat, että valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot kasvavat tänä vuonna 2,6 miljardiin euroon, kun ne viime vuonna olivat noin 800 miljoonaa euroa.

-  Seuraavat vaalit ovat velkavaalit. Niissä ratkaistaan julkisen talouden kohtalo ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kohtalo, sanoi kokoomuksen puheenjohtaja, välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Petteri Orpo.

Ryhmät kysyvät hallitukselta, miksi hallitus ei ole karsinut muita menoja, kun koronakriisi ja Ukrainan sota ovat edellyttäneet menojen lisäämistä. Ne kysyvät myös, miksi koronakriisiin ja Venäjän hyökkäyssotaan liittymättömiä menoja on kasvatettu miljardeilla.

-  Velkaantuminen alkoi jo ennen kriisejä, ja noin kolmasosa hallituksen tekemästä velkaantumisesta on liittynyt johonkin ihan muuhun kuin koronakriisin hoitoon tai Ukrainan sodan aiheuttamiin turvallisuusinvestointeihin, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi.

PERUSSUOMALAISET ei ole mukana välikysymyksessä.

Puolueen ryhmä kieltäytyi osallistumisesta tiedotteessa, jossa se korosti erojaan kokoomuksen kanssa maahanmuutto- ja EU-kysymyksissä. Ryhmä aikoo esittää hallitukselle erillistä epäluottamuslausetta velkaantumisesta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on kummastellut perussuomalaisten toimintaa ja pitänyt heidän säästölistojaan köykäisinä. Mykkänen sanoi tiistaina, että perussuomalaiset eivät hyväksyneet välikysymykseen sisältyviä mainintoja työperäisestä maahanmuutosta ja tulonsiirtoihin puuttumisesta.

-  Nämä olivat ne kaksi asiaa, joita perussuomalaiset eivät kokeneet tarpeellisiksi ja pitivät kynnyskysymyksinä, Mykkänen sanoi.

Hallituksen on vastattava välikysymykseen kahden viikon kuluttua.

Ilkka Hemmilä / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE