Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen joululahja työttömille? – turvaa leikkaavan “aktiivimallin” hyväksyminen kuumensi Twitterin

Eduskunta hyväksyi työttömyysturvalain uudistuksen näillä numeroilla.

Eduskunta hyväksyi tänään kiistellyn työttömyysturvalain äänin 103–90. Oppositio on vastustanut jyrkästi etenkin lakiin liittyvää niin sanottua “aktiivimallia”, joka leikkaa työttömyysturvaa. Se astuu voimaan jo tammikuussa 2017.

Sosialidemokraatit ovat vastustaneet hallituksen hanketta johdonmukaisesti alusta asti.

Reaktio lain hyväksymiseen olikin ärhäkkä demaripoliitikkojen Twitter-tileillä.

– Työttömien kurittamisen on loputtava, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii.

– Työttömiä rangaistaan viiden prosentin leikkurilla, jos töitä tai koulutusta ei löydy, kansanedustaja Eero Heinäluoma toteaa.

– Tätä on näemmä se hallituksen joulumieli, uusmaalainen kansanedustaja Joona Räsänen kuittasi.

Vaasalainen kansanedustaja Maria Tolppanen puolestaan kiteyttää:

Lisää aiheesta

– Olen pahoillani. Äänestimme vastaan.

Lahtelaisen Mika Karin mukaan hallitus sääti nyt maahan lakia, joka tekee työttömyydestä rangaistavaa.

Demokraatti kokosi kommentteja Twitteristä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE